"Hyvästi, hyvästi, hyvästi!"
Vähän hyväilyä, pieni yritys nauraa, pidätetty huokaus, ankara itkunpurskahdus, ja he olivat ajaneet tiehensä.
Ihanhan he lensivät tietä! Aurinko hohti juuri vasten heidän silmiänsä.
Se punasi lännen taivaan ja sai itäiset vuoret välkkymään kullalta.
Heidän ympärillään kiitelivät luistelijat, ja iloiset äänet saattelivat
heitä, ja pehmeänä kertasi ne vuoriston kaiku.
Herra Bonnithorne istui Gretan ja Paulin kanssa.
"Missäs te sanoittekaan asuvanne Lontoossa?" hän kysyi.
"Morleyn Hotellissa", vastasi Paul.
Kuultuaan tämän vastauksen näytti asianajaja sanomattoman onnelliselta.
Matka asemalle kesti parisenkymmentä minuuttia. Juna porhalsi pian Lontoon raiteille. Paul ja Greta astuivat viimeiseen vaunuun, koska muut olivat täpösen täynnä. Hetkistä myöhemmin he olivat jättäneet laakson.
Herra Bonnithorne asteli suoraan sähkölennätinasemalle. Mutta hänen nauttimansa likööri teki hänelle kepposet. Hänen tyhmenneeseen kalloonsa iski, että hän oli erehtynyt Morleyn Hotellista. Eihän se ollut Paulin, vaan Hughin osoite. Niinpä hän sähkötti:
"Matkustaneet yhden junalla. Osoite: Haukka-Haikara."