Ravintolan emäntä kuohahti.
"Ja minä aina sanon sinun rouvallesi: 'rouva Sturgis', sanon minä, 'minua aina suututtaa nähdä miehen sekaantuvan toisten asioihin, juoruavan ja levittävän häväistysjuttuja — se on paha vika naisessa, jolta te ette parempaa odotakaan, kuten sanat kuuluvat, mutta miehelle sellainen ei ollenkaan sovi — ja minä toivon, että te pidätätte miestänne', sanon minä, 'pistämästä nokkaansa, kuten te aina sanotte, toisten ihmisten asioihin.' Kas siinä, mitä minä aina sanon sun eukollesi."
"Siinä teette vallan viisaasti", sanoi arvoisa puhuteltu jutellen hyväntuulisesti, niinkuin se, joka ei minkään anna rauhaansa häiritä. "Etteks' tahro nyt tutkia, eikö siellä olisi mulle tupakkaa?" hän kysyi pannen pennyn pöytään.
Niinpä kapakan emäntä otti hyllyltä tupakkatötterön, koppasi pennyn pöydältä ja heitti sen laatikkoon.
"Ei sitä tartte kieltääkään, väitän minä, ettei herra Draytonilla olisi sormensa sen nuoren neiti-rouvan sopassa."
"Kas niin — kylliksi siitä! Minä sanon teille, ettei hän ole vilahdukseltakaan nähnyt koko naista, ennenkuin sunnuntaista toista viikkoa sitten."
Kaksi naista tuli kannuineen kapakkaan.
"Ja mitenkäs se rouvuus jaksaa?" tiedusteli vanhempi naisista — kuultuaan, mistä oli kysymys — kapakan emännän täyttäessä hänen kannuaan.
"Tuolla hän on", vastasi kapakan emäntä vastahakoisesti ja nyökkäsi päällänsä vasemmalla olevaan suljettuun oveen.
Sinä hetkenä kuului sisältä lasten naurua.