"Juoksitte kai."
"Mitä te myöntelette ja mukisette?" kiroten uudestaan.
Hugh Ritson lopetti ivansa ja osoitti revittyä ulsteria ja epäjärjestyksessä olevaa paidankaulusta. Drayton vilkaisi pukuunsa kynttilän valossa.
"Juoksin lakeuden yli suoraan ja tartuin orjantappurapensaaseen", hän mutisi.
"Vaietkaa", sanoi Hugh Ritson, "nyt ei ole aikaa sellaiseen. Katsokaa,
Drayton, minä olen suoraluontoinen mies. Älkää yrittäkö minua pettää.
Kuten sanotte, se ei kävele. Sanonko teille, missä takki repesi ja
kaulus joutui epäkuntoon? Kappale on nyt poliisiasemalla."
Drayton liikahti harmistuneena ja katsahti raivokkaasti toiseen. Ei ollut erehdystä, mitä hän näki Hugh Ritsonin kasvoilla.
"Minulla on omat epäluuloni, miten ja mistä syystä se tapahtui", sanoi
Hugh.
Drayton värisi ja ikäänkuin vetäytyi kokoon.
"No, saatana! Nyt sen näkee, mikä te olette miehiänne. Te voitte epäillä minua vaikka mistä, mutta niinä sanon teille, että te valehtelette. Varas luulee, että kaikki varastavat. Te epäilette minua, ja mistä? Nyt minä teidät tunnen!"
"Älkää huoliko", sanoi Hugh kärsimättömästi, "te koetatte antaa ilkityölle liian kauniin kuoren. Minä en epäile teitä. Minä näin teidät juuri työssä. Riittääkö se?"