"Minä en usko kummituksiin", hän mutisi itseksensä, "mutta jos minä uskoisin niihin ja pelkäisin niitä, en tiedä, enkö … Herra hyvästi siunatkoon! Kuka sanoikaan, että meidän Paul oli jonkun näköinen? Ja täällä on nyt joku, joka on aivan kuin meidän Paul. Ja kooltaankin aivan kuin kaksi olutpulloa, vain vähän notkeampi ehkä ja oppineempi."
"Mikä vanhaa rouvaa vaivaa?" sanoi Greta hiljaa.
Paul seisoi hetkisen ja nauroi.
"Merkillistä! Mutta me emme siitä välitä nyt. Mikä onni, että olemme nyt vahingoittumattomina turvassa!"
"Kauhea näky, minä en koskaan, koskaan unohda sitä", sanoi Greta peittäen kasvonsa.
Paul astui ovelle. Ajuri toi juuri matkatavaroita sisään.
"Jättäkää tavarat kapakkahuoneeseen, ajuri — siihen, siinä ne kyllä säilyvät. Montako niitä on? Oikein. Tässä teille itsellenne. — Kas, varjelkoon, kukas tuo on? Mitä, Hugh, sinäkö se olet!"
Hugh Ritson astui huoneeseen kylmänä ja hymyilevänä, ojensi kätensä
Gretalle ja sitten veljelleen.
"Tulin junalle tapaamaan teitä", hän sanoi vastaukseksi toisten kysyvään katseeseen.
"No, siinä teit ystävällisesti. Tietysti tiedät, mitä on tapahtunut.
Kuinka sinä löysit meidät täältä?"