Hugh Ritsonin kasvot lensivät hohtavanpunaisiksi. Hänen silmänsä painuivat maahan.
"Älkäämme puhuko enempää siitä", hän sanoi hiljaa. "Minä näin häntä eilen. Sitten siinä on hänen isänsä, onneton, murtunut raukka! Sitä ei voi sietää."
"Sellaista minä en olisi uskonut sinusta", herra Bonnithorne puhui kylmästi ja hymyili.
"Sitäpaitsi, minua hävettää. Koko juttu on niin alhainen", sanoi Hugh
Ritson. "Mikä hitonmoinen metakka siitä eto asiasta nouseekaan!"
"Niinpä niin, pidä sinä varasi! Miksi sinä oletkin kahdella päällä?
Sinuun sopii hyvin sananlasku kissasta ja kalasta."
"Minun vereni ei ole kyllin vahvaa. Minä en voi tehdä sitä."
"Miksi sinä sitten ehdotit sitä? Oliko se ajatus minun vai sinun? Minä tahdoin pelastaa tytön häpeästä. Täällä hänellä on pataljoonittain häpäisijöitä. Lähetä tyttö pois, niin sinä riistät heiltä hyvän juorun aiheen."
"Se ei ole välttämätöntä. Tiedäthän, että minä olen ennakkoluulojen yläpuolella." Hugh Ritson madalti ääntänsä ja puhui ihan rintansa pohjasta. "Pahimmassa tapauksessa minä voin naida hänet."
Herra Bonnithorne naurahti kevyesti.
"Ha, hahaa! Ja mikä hitonmoinen metakka juuri siitä pikku jutusta nousee?"