"Mitä se on?"
"Kauhea asia."
"Sillä ei väliä. Minä olen täällä tehdäkseni sen. Mikä se on?"
"Sinun täytyy erota minusta täksi yöksi — vain täksi yöksi — vain huomisaamuun."
Gretan kasvoilta paistoi tällä hetkellä kauneuden aurinko täydeltä terältä.
"Siinäkö kaikki?" hän kysyi.
"Rakkaimpani", sanoi Paul sulkien hänet lämpimästi syliinsä ja suudellen vapisevia huulia. "Minun täytyy viedä sinua pimeitä teitä, jossa et näe tuumaakaan eteesi."
"Mutta minä pidän sinun kädestäsi, puolisoni", kuiskasi Greta.
Puhe oli liian heikkoa tulkitsemaan tämän suuren hetken tunteita. Taaskin sydäntäsärkevä nyyhkytys häiritsi hiljaisuutta. Silloin Paul auttoi päällystakin Gretan ylle ja napitti oman ulsterinsa. "Nyt on vähän yli puolen yön", hän sanoi levollisesti. "Ajuri on ovella. Me ehdimme viimeiseen Lontoon junaan. Siellä minulla on sinulle pesä, rakkahimpani."
Sitten hän astui kapakkahuoneeseen. "Kapakan emäntä", huudahti Paul, "minä tulen huomenna takaisin hakemaan matkatavaroitamme. Antakaa niiden olla niin kauan täällä, elleivät ne ole teidän tiellänne. Me olemme pitäneet teitä myöhään valveilla, vanha rouva. Tässä, ottakaa tämä — ja kiitoksia paljon."