"Kiitos, ja tavarat ovat täällä hyvässä turvassa, herra. Kiitos."
Paul avasi kadulle-vievän oven ja tervehti iloisesti ajajaa. "Kylmä, sateinen yö, poikaseni. Te saatte ajaa aika vauhtia."
"Kyllä, herra. Oli kylmä ja ikävä orottaa, varsinkin kun tiesi, että pian voi myöhästyä."
"Hyvä, minä pistäyn vain sisässä ja silloin lähdemme, poika."
"Hyvä on, herra."
Kun Paul palasi sisään, hän tapasi Gretan lukemassa papereita. Hän oli ottanut ne pöydältä. Ne olivat samat jäljennökset syntymätodistuksista, jotka Hugh Ritson oli jättänyt. Tuskankohtauksensa aikana Paul oli ne kokonaan unohtanut. Hän koetti ottaa ne lukemattomina takaisin, mutta se oli liian myöhäistä.
"Tämä", sanoi Greta pitäen kädessään toista, "ei ole sinun syntymätodistuksesi. Tämä henkilö, Paul Lowther, on epäilemättä minun isäni kadonnut poika."
"Epäilemättä", sanoi Paul painaen päänsä alas.
"Mutta hän on kolmenkymmenen vanha — katso. Sinä et ole enempää kuin kaksikymmentäkahdeksan."
"Jos sen voisi todistaa, se olisi kylliksi", huokasi Paul.