"Tietysti, tietysti, jos tahrotte."
Mercy kiitti häntä silmät maahan luotuina. Hän oli jo tiellä.
"Koska olette samalle päin matkalla kuin minäkin, minulla ei ole mitään sitä vastaan, että nousette rattaille."
"Ei, kiitos. Minulla ei ole — minulla ei ole rahaa. Minun täytyy kävellä."
"Orottakaa, kunnes tulen karhuamaan, eikös niin, neiti? Tulkaa, kiivetkää ylös vain."
"Annattekos minun mennä alas, koska haluan?"
"Tietysti saatte. Miks'en. Ylös nyt vain. Siinä on mukava paikka istua säkillä, se on ihan kuin sitä varten. Niissä on kaikissa omenia. Onko hyvä? Jahah. Lähretään siis."
Kärrit olivat puolillaan säkkejä, ja Mercy hiipi perimmäiseen nurkkaan.
"Minä en oo mikään omenatarhuri. Minä oon vain välittäjä, niin, se min' oon. Minä kierrän maaseurull' ostamass' omenia ja sitten minä tuon ne Covent-puistoon myötäviks'. Sinne minä oon nytkin matkalla, kuten näkyy, ja täytyy olla siellä, ennenkuin liike-elämä alkaa."
Mercy kuunteli, mutta ei puhunut mitään.