"Minä vannon sen", sanoi Hugh tarttuen lujasti hänen ranteeseensa.
"Minä vannon sen Jumalan pyhällä alttarilla."
Hugh koetti vetää Gretaa takaisin kirkkoon, mutta tämä vastusteli.
"Anna minun mennä! Minä huudan apua." Hugh päästi hänen kätensä ja vetäytyi pois tieltä. Greta lähti ääneti ja asteli hitaasti tiehensä.
Hugh seisoi hetkisen yksin sakastissa. Sitten hän meni kirkon läpi ulos. Se oli tyhjä, mutta valoisa. Suntio pitkä ruoko kädessä sammutti valot toisen toisensa jälkeen. Hän kääntyi käsi ylös kohotettuna katsomaan olentoa, joka kumarassa ja epävarmoin askelin kulki pylväskäytävän kautta ja läntisestä ovesta ulos.
XIII LUKU.
Abbey Gardens, luostarin editse kulkeva katu, oli; pimeä ja autio. Vain eräs juopunut nainen hoiperteli sitä pitkin. Mutta kaukainen kumea melu ja pilviä valaiseva kajastus ilmaisivat, että jossakin yön sydän sykki kiihkeästi.
Hugh Ritson katseli luostarin synkkää rakennusta kulkiessaan kadun poikki. Tulet oli jo sammutettu ja sisällä näytti kaikki pimeältä. Hän asteli edelleen, mutta pysähtyi sitten äkkiä ja tuijotti yhä tarkemmin sinne, mistä oli tullut.
Hänestä tuntui, että jokin liikkui porttikäytävässä. Lamppu käytävältä loi himmeätä valoansa, ja siellä kaasulyhdyn alla hän huomasi naisolennon, joka oli selin häneen. Tuntematon loi pelokkaita ja salaisia silmäyksiä ympärilleen ja kohotti vapisevan kätensä kelloon, jonka nauha riippui hänen päänsä päällä. Käsi putosi sivulle, mutta soittoa ei kuulunut. Vielä kerran kohosi käsi ja vielä kerran se vaipui alas. Sitten nainen laskeutui horjuen portailta käytävälle ja kääntyi poistuakseen.
Hugh Ritson palasi kadun yli takaisin. Huolimatta siitä, että hänen sielussaan myllersi kaikki sekaisin, tämä tapaus oli vallannut kokonaan hänen huomionsa.
Nainen tuli häntä kohden. Hugh asettui hänen tiellensä ja näki hänen kasvonsa. Nainen oli Mercy Fisher.