"Sinäkö se olet, Mercy?" kysyi Hugh.
Tyttö ei vastannut, vaan koetti päästä pujahtamaan pois, mutta Hugh esti sen hellällä väkivallalla.
"Minkätähden sinä jätit Hendonin?" hän kysyi.
"Sinä et välittänyt minusta", sanoi tyttö äänessään sanoinkuvaamaton tuska. Hänen kasvonsa olivat vielä käsiin peitetyt.
Hugh ei vastannut. Hän antoi hänen tuskansa vapaasti purkautua.
Juuri silloin muuan juopunut nainen hoippui käytävää ihan heidän luoksensa, tunkeutui heidän väliinsä ja meni matkaansa ilkeästi nauraen.
"Mitä hän aikoo sinulle tehrä, rakkaani, häh?" hän sanoi pilkallisesti. "Pirä puolesi", hän lisäsi ja nauroi taas. Hän oli ryysyinen turmeltunut hylkiö — ihmisen raunio, joita yö, parittaja, heittää kadulle.
Mercy kohotti päänsä. Synkkä kauhistunut ilme oli hänen silmissänsä.
"Sinä tiesit miten minä odotin ja odotin", hän sanoi, "ja sinä olit tulematta niin kauan, niin hirveän kauan." Hän käänsi päänsä pois. "Sinä et välittänyt minusta. Sydämessäsi sinä et minusta välittänyt", hän nyyhkytti.
Katkerat muistot tukahduttivat hänen äänensä. Hiukan heltyneenä Hugh seisoi ja katseli häntä, näki lapsenkasvojen uivan kyynelissä ja yötuulen heiluttelevan hänen keltaisia kiharoitansa.