"Ei se vahingoita, jos antaa lapselle tilkkasen soppaa. Pidä hänet,
Martha, hän tuottaa sinulle vielä lohtua ja iloa, vanha vaimo."
Rouva Drayton itki hartaasti ajaessaan pimeää tietä.
Sitten tuli pahat ajat. He jättivät kaupungin ja ottivat Hendonin kapakan. Mutta sitten tapahtui kaikista pahin, sillä niin pian kuin he; olivat saaneet kaiken siististi ja mukavasti järjestetyksi, kuoli hänen miehensä. Hän sairasti viikon ja kun kuolema tuli, hän tahtoi nähdä lapsen.
"Anna poika minulle", hän pyysi, ja hän antoi lapsen hänen käsiinsä vuoteeseen. Silloin hän kohotti laihan valkean kätensä ja koetti silittää lapsen kiharoita, mutta käsi vaipui sen kasvoille.
Rouva Drayton kohentausi istuimellaan ja koetti karkoittaa ne muistot, jotka näitä ajatuksia seurasivat, mutta tie oli pimeä, ei näkynyt muuta kuin taivas, eivätkä muistotkaan lähteneet mielestä. Hän muisti niitä aikoja, jolloin Paul oli kehittynyt hauskaksi nuorukaiseksi — hän oli iloinen, vilkas ja vallaton, valmis mihin kepposiin tahansa ja hänen tähtensä sai aina olla huolissaan. Eikä ollut miehen kättä taluttamassa häntä, ja ihmiset pudistivat päätänsä sanoen: "Hän ei kunnialla kuole, hänellä on pahuus veressä." Poikaparka Eihän se ollut hänen syynsä, että hän oli kehittynyt hieman villiksi ja hillittömäksi, raa'aksi ja ilkeäksi omalle äidilleenkin, kuten voidaan sanoa, kun hän tyrkki häntä saatuaan väkeviä, löi, kun oli juovuksissa eikä tiennyt, mitä teki, ei koskaan pannut kättään rehelliseen työhön, vaan uneksi päivästä päivään onnesta, jonka hän joskus saavuttaisi, ja kiersi ja mellasti kaikkialla, eikä koskaan tyyntynyt elämään onnessa ja rauhassa kotona. Eihän se ollut hänen syynsä: huonot toverit olivat johtaneet hänet harhaan. Eikä hän moittinut — ei rahtuakaan. Jokaisen naisen tulee valmistua sellaista kärsimään. On varattava runsaasti kärsivällisyyttä, jos saa miehisen olennon lähettyvilleen — siinä kaikki.
Ajatus pahoista tovereista toi kapakan emännän mieleen Hugh Ritsonin, jonka merkillistä lyöttäytymistä heidän seuraansa hän ei ollut koskaan ymmärtänyt. Herrahan oli niin omituisella tavalla tunkeutunut taloon ja hänellä näytti olevan salaperäinen vaikutusvoima Pauliin. Hän näytti tietävän jotakin Paulin äidistä. Paul itse oli tutkinut asiaa kauan aikaa sitten ja päässyt selville, että rouva oli paennut turvakodista ja kadonnut jäljettömiin. Ja nyt tuli tämä vieras herra valokuvineen ja sanoi, että hän oli kuollut.
Ihmisparka, kuinka hyvin rouva Drayton muistikaan hänet! Ja siitä oli jo kolmekymmentä vuotta! Hän ei kertaakaan jälkeenpäin ollut nähnyt rouvaa eikä kuullut hänestä kuin kerran, ja sekin tapahtui kaksikymmentä viisi vuotta sitten. Eräänä päivänä hän oli hakemassa hiiliä Pimlicosta ja siellä hän tapasi vanhan naapurin, joka sanoi: "Rouva Drayton, teidän vuokralaisenne, joka hukutti itsensä, tuli eräänä päivänä hakemaan lastansa, mutta te ja miehenne olitte muuttaneet pois." Voi kuitenkin, että se nuori raukka on nyt kuollut ja mennyt pois, ja hän itse, joka jo silloin luuli olevansa vanha, eli ja oli terve ja voimakas!
Nyt kulkivat vaunut Lontoon vilkkaitten katujen kautta ja kapakan emännän ajatuksenjuoksu katkesi. Vain epäselvästi hän tajusi, minne oli matkalla. Vaunut veivät häntä sinne ja niiden tuli tuoda hänet takaisin. Kun he saapuvat luostariin, hänen tuli kysyä rouva Ritsonia ja sanoa, että hänet oli lähetetty noutamaan häntä St. Pancraksen asemalle, jossa hän tapaisi miehensä ja saisi hänen kanssaan matkustaa takaisin Cumberlandiin sydänyön junalla. Siinä kaikki.
Kello luostarin tornissa löi puoli kaksitoista, kun vaunut kulkivat Parlamentin torin halki. Seuraavana hetkenä he pysähtyivät luostarin eteen Abbey Gardensilla.
Ajuri hyppäsi alas, soitti kelloa ja auttoi rouva Draytonia maahan. Rautaportti ja ovi avautuivat melkein yht'aikaa, ja kynnykselle ilmestyi eräs nunna lamppu kädessä. Rouva Drayton löntysti portaita ylös ja astui eteiseen. Synkkä hämärä täytti suuren suojan, jossa ei ollut kuin pari viheliäistä tuolia ja pöytä. Nunnalla oli sarssipuku ja huntu, jonka päät muodostivat neliön hänen rinnalleen, vyö uuman ympäri ja sivulla riippui rukousnauha.