"Minä karkasin turvakodista ja menin hakemaan lastani. Se oli kadonnut. Nainen oli muuttanut johonkin toiseen osaan Lontoota — kukaan ei tiennyt, mihin — ja minun Paulini, minun lemmikkini, oli kadonnut minulta iäksi. Pyhä Äiti, sen jälkeen minä tein syntiä syvimmin."
Hänen päänsä painui kiinni hänen vapiseviin polviinsa ja häpeän tuska tahtoi kokonaan salvata äänen.
"Äiti, silloin minä rikoin Jumalaa vastaan enemmän kuin lopettamalla Hänen antamansa elämän. Ah, kuinka minä voin sen kertoa teille? Teidän jalkanne vapisevat, arvoisa äiti. Te olette pyhä nainen, ettekä tiedä mitään tämän maailman kiusauksista."
"Vaiti, tyttäreni, minä olen yhtä suuri syntinen kuin sinäkin."
"Minä en voi sanoa teille. Äiti, äiti, te näette, että minä en voi."
"Se on sielusi autuuden tähden, tyttäreni."
"Minä olen koettanut palvella Jumalaa, ja Hän on nähnyt minun häpeäni. Mitä minulle oli jätetty muuta kuin maailma, maailma, maailma! Minä toivoin, että maailmalla olisi enemmän sääliä. Armollinen äiti, enkö ole jo sanonut kylliksi?"
Abbedissa teki ristinmerkin.
"Ah, tyttäreni, sielusi vihollinen oli silloin sinun kanssasi. Sinun ei olisi pitänyt lakata kohottamasta käsiäsi taivaan puoleen palavassa rukouksessa. Sinun olisi pitänyt maata tomussa ja tuhassa kolme päivää ja yötä valmistuen saamaan apua pyhästä sakramentista."
Katuja kohotti kalpeat kasvonsa.