"Jonakin joutilaana hetkenä, kun minä olen saanut aikaa miettiä tätä, minä haluan puhua siitä vielä sinun kanssasi."
Herra Bonnithorne hymyili hyväksyvästi.
"Ja ennen sitä", hän sanoi pehmeästi, "lähetä se onneton pikku raukka täältä pois."
Hugh Ritsonin katse painui maahan ja ääni kävi syvemmäksi.
"Onneton pikku raukka! Olen pahoillani — hyvin pahoillani."
"Gretan ja hänen rakkautensa vuoksi — varmaankin —"
Herra Bonnithorne jätti lauseensa täyttämättä ja nyökäytti merkitsevästi päätänsä.
"Minun isäni on karjapihassa", sanoi Hugh Ritson. "Sinä ehdit hänet kyllä nähdä. Tule tätä tietä."
* * * * *
Varjot laaksossa olivat pidentyneet. Purppurainen rusko leikitteli kaukaisilla huipuilla, ja synkkä, tumma sini asettui räystäitten alle. Yksinäinen varis lennähteli hämärtyvässä illassa päästellen silloin tällöin ilmoille yksitoikkoisen sävelensä. Illan yhä hämärtyessä saapui kaksi vanhanpuoleista henkilöä pihaan.