"Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa", sanoi Drayton leveästi hymyillen aivan kuin salataksensa suuria tietojansa.
Miehet nauroivat ja kapakoitsija lähetti pullon kiertämään miehestä mieheen ja jokainen tullasi sitä suulta ja istui sitten tyytyväisenä tupruttaen uhkeita savupilviä ja ruiskautellen pitkiä sylkiä matolle.
Ja yhä linnut lauloivat kirkkaassa ilmassa, ja yhä vesi kohisi koskissa, yhä vieno tuuli humisi puissa ja ruohossa ja yhä aamuaurinko hohti kaiken yllä.
Ovi avautui ja Hugh Ritson astui asianajaja, herra Bonnithornen seurassa sisään. Hänen silmänsä välähtivät raivosta, kun hän päästyään kynnyksen yli katsahti ympärilleen.
"Marssikaa tiehenne täältä", hän sanoi.
Miehet nousivat jaloillensa, tyrkkien kyynärpäillänsä toisiansa päästäksensä ulos. Drayton istui pöydän ääressä, siirsi rauhallisesti piippunsa toiseen suupieleen ja kielsi miehiä jäämään.
Hugh Ritson astui Draytonin luo ja laski kätensä hänen olalleen.
"Minä tahdon puhua sinun kanssasi", hän sanoi.
"Mistä niin?" kysyi Drayton.
"Minä tahdon puhua kanssasi", kertasi Hugh.