Äiti kumartui sen yli ja kasvoilta olisi säteillyt päivä, ellei hän aikaisemmin olisi näön aurinkoa kadottanut.
"Katsooko se? Eikö hän tahdo silittää sitä?"
Poikanen oli työntänyt nenänsä siihen melkein kiinni ja koetti käyttää kaikkia sanoja, mitä suinkin osasi hyväilläksensä sitä.
"Boo-loo, la-la, mama."
"Eikö se ole suloinen, isä?"
"On kerrassaan ihastuttava ressukka", vastasi vanha mies kumartuen lieden ääressä olevan ryhmän yli.
Äidin kasvot saivat surullisen ilmeen ja hän kääntyi pois. Sitten kuului hyllyn luota, josta hän oli ottavinaan lautasia, pidätettyä nyyhkytystä. Vanhan miehen silmät seurasivat hänen liikkeitänsä.
"Ei, tyttöseni, nyt meidän on saatava soppaa", hän sanoi äänellä, joka vei aivan toisen viestin.
Se nuori nainen asetti lautaset ja soppamaljan pöydälle.
"Ajatelkaa, etten minä koskaan voi nähdä omaa lastani ja jok'ikinen muu voi sen tehdä!" hän huokasi ja sitä seurasi toinen kyynelkuuro.