"Hänelle se ei taira olla aivan sulolaulua, kun hän siitä kuulee."
"Tuskin vain", myönsi Matthew osoittamatta vähääkään uteliaisuutta.
"Minä luulen, että se vanha Hendonin muija aikoo kääntää nahkansa. Hän oli täällä äskettäin, eikä tämä poika halunnu sanoa sanaakaan hänelle."
"Niin, minä muistan sen."
"Kyllä koira kelponsa löytää ja uskonpa, että tämänkin koiran päivät ovat pian luetut. Ne olisivatkin olleet paljon lyhyemmät, jos Mercy ei olisi näköään menettänyt."
"Niin, niin", myönsi Matthew hiljaisesti.
"Ei olis' tarvinnu, kuin tyttö olis' voinnu sanoa: 'Tuo on Drayton, ja tuo, jonka olette vangiksi vienneet, on Ritson ja minä näin, miten se konnantyö tehtiin', se olis' selvittänny koko asian."
"Siitä ei epäilystä", sanoi Matthew pää soppalautasessa.
"Ne eivät tahtoneet kuulla minua. Kun kirkkoherra vei minut Lunnonin oikeuteen kaksitoist' kuukautta sitten, lähetettiin meirät häntä koipien välissä takaisin. 'Tuokaa se nuori nainen tänne', he sanoivat, 'teirän toristuksenne on pätevä hänen toristuksens' kanss', mutt' ei yksinään. Tuokaa se nuori nainen toteamaan', he sanoivat. 'Hän on tullu sokeaks', sanomme me. 'Sitä me emme voi auttaa', sanovat he. Ja sitä sitten sanotaan Lunnossa oikeureks."
"Niin, niin", myönsi Matthew.