"Niin ne tekevät vääryyttä oikeille ihmisille — mutta siitäkös ne välittää."
Gubblumin puuro kupluili ja puhkui, ja kapusta liikkui ahkerasti. Matthew oli ottanut lapsen lattialta syliinsä. Pikku mies leikki hänen valkealla parrallansa.
"Oli paha onni, kun emme minä ja Mercy jääneet Hendoniin päiväks' tai pariks' sillä kertaa. Silloin hän vielä näki. Mutta tyttö oli sairas ja" — ääntänsä alentaen — "semmoisena tierättehän, enkä minä voinnu arvata, että Paul Ritson-rukalle niin kävisi. Niinpä minä toin hänet kotiin takaisin."
"Niin teitte, Gubblum", sanoi Matthew silitellen lapsen päätä.
"Se on se Hugh, joka sittenkin on kaiken takana, uskon. Minä sanon sen arvelematta, vaikka hän onkin minun isäntäni. Minä aina tykkäsin Paul Ritsonista — siitä oikeasta, tierättehän, ei tästä vaihrokkaasta, joka sanoo itseänsä Paul Ritsoniksi — mutta Hughista minä hitot välitän, vaikka menis koko mies hornan kattilaan."
Puuro oli valmista, ja Mercy toi puisen vadin pöydälle. "Sitä tulee varin täyrelt', tyttöseni", sanoi Gubblum. "Minä olen vain työmies, mutta minulla on mainio ruokahalu, kattos." Sitten kääntyen Matthewiin hän lisäsi: "Mutta siitä hän saa maksaa. Hän toi tuon lurjuksen tänne, mutta nytpä sillä konnalla onkin valta-asema — sen voi selväst' nährä."
"Niin on", myönsi Matthew.
"Turmelee koko seuran juonnillans', kukkotaisteluillans' ja roistouksillans', ja mahroton on kaikkia luetellakaan. Tuo Dick-poloinen on mennyttä miestä, John-seppä ei ole käynytkään alasimensa luona koko viikolla, ja Job-kivenhakkaaja saa pian istua tomussa ja tuhassa ja kraappia kroppaans' kruukun paloill', kuten hänen raamatullinen kaimansa, mutta oman syyn tähren."
"Luuleks, etteivät ne epäile häntä vääräks' mieheks'?" kysyi Matthew.
"Ei, Mattha, mutta muutamat viheliäiset kolikot tekevät ihmeitä tässä maailmassa, tierättehän."