"Se on kyllä totta."
"Eräänä päivänä hän meni suutari Kitille tilaamaan uusia kenkiä. 'Mitä, herra Ritson', sanoi Kit, 'teirän jalkanne ovat venynneet kolme tuumaa siitä, kun minä otin viimeisen mitan.'"
"Ah!"
"Seuraavana päivänä Kit sai määräyksen tehrä Nattille kaksi paria.
Niinhän voi tosiasioita kiertää."
Mercy oli ottanut lapsensa isänsä sylistä ja istui sivurahilla pitäen peilin kappaletta sen edessä ja kuunnellen sen iloista naurua, kun se näki peilistä oman kuvansa.
"Mutta hän ei ole cummerlantilainen, — senhän kuulee hänen kielestäänkin", väitti Matthew.
Gubblum pani lusikkansa vadille, joka nyt oli tyhjä.
"Sitähän minäkin", hän sanoi nauraen, "minä kohtasin hänet eräänä päivänä puettuna parhaaseen pukuun ja kiiltokenkiin — pukuun, joka voi tehrä hampparistakin herran näköisen. 'Matkalla soitimelle?' kysyn minä. 'Mitä soitimella-olo merkittee?' hän sanoo pöllön näköisenä. 'Hoh, te ette ole tään laakson asukkait', kun olette sirottu Hendonin sanoihin', sanon minä. Minä kerjäsin silloin, mutta seuraavana päivänä Hugh-herra tulee mun luoksein ja sanoo: 'Gubblum', sanoo hän, 'minä tarvitten tanun miehen mittaamaan malmia kaivokselle — punta viikossa', hän sanoo."
"Hoh, minä en epäile, että sillä tahtoivat teidät ostaa", selitti
Matthew.
"Siinä ovat iskeneet harhaan, jos luulevat voivansa panna renkaan Gubblumin sieraimiin. Ostaa tai lahjoa — sama juttu. He ovat ostaneet melkein kaikki laaksolaiset ja tehneet niistä niin laiskoja kuin rantajätkät. Mutta eivätpä voineet ostaa Ritsonin koiraa."