"Sinun piti koskea rovioon Tuulensuussa, mutta sinä et mennyt sadankaan kyynärän päähän siitä."
"Rovioon? Tuulensuussa?" sanoi tyttö, ja kummastunut ilme levisi hänen rakastettaville kasvoillensa.
Paul kuivasi otsansa ja pudisti päätänsä, niinkuin tämä ihastuttava petos olisi tehnyt hänet hyvinkin vakavaksi.
"Nyt, Greta, nyt, nyt — kiltisti —"
Greta katseli ympärilleen kuin säikähtänyt karitsa.
"Äiti", sanoi Paul, "hän pääsi minusta varkain edelle."
"Hän oli varas, uskokaa minua, ettekös uskokin?"
"Minä? Miksi, eläissäni en ole mitään varastanut — käytin vain tilaisuutta hyväkseni."
"Ja mikä tilaisuus se oli, ole hyvä", sanoi Greta mahdollisimman viattomin ilmein.
Paul harppasi hänen sivulleen ja kuiskasi jotakin hänen olkansa yli. Silloin tyttö katsoi häntä ja sanoi samalla kuin hymy välähti hänen kasvoillansa: