"Älä sano niin! Äläkä myöskään ole aivan varma siitä. Minä varmasti en ole koskaan kuullut sellaisesta varkaudesta."
"Sittenpä sinä saat siitä kuulla", sanoi Paul pannen kätensä hänen kaulalleen ja taputtaen häntä poskelle.
Hetkiseksi yhtyivät vallattomat huulet ruusunpunaisiin. Vanha Allan poikamainen pilke silmissään oli keksivinään heidät etäämmältä.
"Ai, mitäs siellä on?" hän sanoi. "Ovatko nuorten kisat tänne siirtyneet?"
Greta pyörähti irti toisen sylistä.
"Kuinka sinä voit — ja kaikki ihmiset näkevät. He voivat vielä luulla, että me — että me olemme —"
Paul tuli jäljessä, käänsi päänsä olkansa yli ja sanoi:
"Ja emmekö me sitten ole?"
"He ovat toistensa arvoiset, äiti, vai mitä?" sanoi Allan kääntyen vaimoonsa. "Heistä tulee komea pari, kuten ihmiset sanovat. — Greta, poika on hirveä tomppeli, eikös olekin?"
Greta astui vanhan miehen viereen ja laski tuttavallisesti kätensä hänen käsivarrelleen. Samana hetkenä Paulkin tuli isänsä rinnalle. Allan taputti poikaansa olalle.