"Sinä hirveä, pitkä tomppeli", hän sanoi ja nauroi sydämellisesti. Kaikki varjot, jotka olivat sumentaneet hänen taivastaan, olivat nyt kadonneet. "Ja kuinka voi kirkkoherra Christian?" hän kysyi toisella äänellä.
"Hyvin, oikein hyvin, ja yhtä rakastettava vanha ystävä kuin ennenkin", vastasi Greta.
"Hän on sekä isä että äiti sinulle, tyttöseni. En koskaan tuntenna sinun omaa isääsi. Hän oli kuollu, ennenkö me tultiin näille main. Ja sinun äitisi myöskin, Jumala häntä siunatkoon! hänkin on nyt kuollut. Mutta jos tämä minun poikani, tämä Paul, tämä pitkä —. Ah, tuollahan onkin herra Bonnithorne ja myöskin Hughie."
Asianajajan ja Hugh Ritsonin ilmestyminen keskeytti sen rangaistuksen uhkauksen, joka tuntui juuri olevan livahtamassa vanhan miehen huulilta.
Hugh Ritson oli heti päässyt selville tilanteesta. Tyttö nojasi hänen isänsä käteen; puhdas, pehmyt poski oli aivan vanhan miehen päivettyneitten, tummien ja vieläkin kauniitten kasvojen vieressä; kohotetusta katseesta loisti syvä tunne, huulet olivat puoliksi auki ja niiden välistä loisti valkoisten hampaitten rivi kuin helminauha; ja kun hän käänsi katseensa Pauliin, joka hymyili hänelle, ilmeni siinä vallattomuutta, moitetta ja rakkautta; väljän puvun kaulus jätti paljaaksi kaulan ja käsivarret ja rinta nousi ja laski äskeisen kiihtymisen vuoksi — kaiken tuon Hugh näki yhdellä silmäyksellä ja hänen rintansa oli pakahtua. Hänen kalpeat kasvonsa kävivät valkeiksi ja hänen epävarma jalkansa astui raskaasti kiville.
Allan pudisti herra Bonnithornen kättä ja kääntyi sitten poikiinsa. "Tulkaa, te kaksi poikaa ette ole olleet hyviä ystäviä viime aikoina ja se on tuottanna raskasta surua sekä teijän äijillenne että minulle. Teitä ei ole tehty saman kaavan mukkaan. Mutta teijän täytyy sopia riitanne vanhempienne vuoksi, jos ei muuten."
Näin sanoen hän ojensi molemmille kätensä, aivan kuin yhdistääkseen heidän kätensä. Hugh teki vastustavan ilmeen.
"Minulla ei ole mitään riitoja sovittavana", hän sanoi kääntyen pois.
Paul ojensi kätensä. "Pudista tuota, Hugh", hän sanoi. Hugh työnsi ilmeisellä kylmyydellä pois tarjotun käden.
Paul katsoi veljensä kasvoihin hetkisen ja sanoi: "Mitä hyödyttää pitää vihaa? Se on kuin jokin satujen kummitus, joka syö kaiken muun."