"Minusta ei väliä", hän sanoi änkyttäen, "minä tahdon maata hiljaa ja olla onnellinen ja iloinen, kuten hänkin."
VII LUKU.
Greta palasi pappilaan keskipäivän korvilla ja tapasi kirkkoherra Christianin ja Peterin käytävällä — toisella oli viikate olalla ja toisella kimppu kaisloja kainalossa. Kirkkoherra asteli äänetönnä päivänpaisteessa olkihattu työnnettynä taakse ja silmät maahan luotuina. Hän askarteli omine ajatuksineen. Vasta kun Greta oli astunut hänen rinnalleen ja ottanut kovasimen hänen taskustaan, hän tajusi hänen läsnä-olonsa ja heräsi mietteistänsä.
"Suuria uutisia, Greta; suuria uutisia, tyttöseni", hän sanoi vastaukseksi Gretan hyväilevään ja kysyvään katseeseen. "Kuinka hyvin onkaan sanottu, että se, joka toiselle kuoppaa kaivaa, varokoon, ettei itse siihen lankea."
"Mitä uutisia, herra Christian?" kysyi Greta, ja voimakkaampi puna ilmestyi hänen kasvoillensa.
"No, me olimme olleet niittämässä kirkkomaalla, Peter ja minä, ja kun viikate on yhtä vanha kuin me itsekin, me menimme pajaan kallitsemaan sitä. Sanottu ja tehty. Me saavumme pajaan ja kuka sinne myös tulee, ellei Robbie Atkinson. Robbie pyytää meitä kanssaan ilonpitoon Lentävään Hevoseen. — No, me menimme siis ja otimme tuopin maitoa ja olutta, kun Natt, Ritsonien tallimies, hyökkäsi sisään sieraimiansa päristellen aivan kuin hevonen, jolla hänen isäntänsä on ylenmäärin ratsastanut. Ja Natt tiesi kertoa julmasta riidasta, joka on ollut Ghyllissä, kun nuori Hugh Ritson oli koettanut ajaa pois talosta sitä roistoa tavalla, josta sinulle kerroin. Mutta tuo miespä kielsi, että hän on se, miksi Hugh häntä sanoi ja väitti olevansa Paul Ritson tuoden samalla kirjalliset todistukset, että Paul sittenkin on isänsä laillinen perijä."
"Niin, niin. Entäs sitten?" kysyi Greta henkeään pidättäen.
Peter oli tallustanut taloon.
"No, Natt nyt ei ole aivan luotettava kertoja, pelkään, mutta yksi asia on kuitenkin varma, ja se on: herra Hugh, joka aikoi ajaa tuon miehen ulos talosta, onkin ajettu itse ulos kuin kerjäläinen."
Greta seisoi käytävällä vapisten päästä jalkoihin. "Minun miesparkani!"
hän huo'ahti. Sitten seurasi kysymysten tulva. "Koska tämä tapahtui?
Mitä te luulette siitä tulevan? Mihin Hugh nyt menee? Mitä hän aikoo?
Ah, herra Christian, te sanoitte aina, että se roisto tuhoaisi hänet!"