"Milloin tämä alkoi?" kysyi Greta.
"Tuossa neljän tienoissa. Se oli leikkinyt ja minä kuulin, että se hengitti raskaasti, ja sitten se tuli minun luokseni hoidettavaksi. Onko se nyt valveilla? Kuunnelkaa."
Pienokainen levottomassa unessaan mutisi heikosti: "Uk-ko — mee-nyt — voo-i — paitta."
"Se lemmikki puhuu unissaan, eikö vain?" sanoi Mercy.
Sitä seurasi hinkuva, ankara yskä.
"Se on kuristustautia", ajatteli Greta.
Hän sulki akkunan, sytytti tulen, asetti kattilan tulelle, että vesi kiehuisi ja huoneeseen tulisi höyryä, kasteli sitten flanellin kuumassa vedessä ja kääri sen hennon kaulan ympäri. Hän jäi koko yöksi mökkiin, istuen pienokaisen vuoteen vieressä ja hoitaen sitä. Mercyä hän ei voinut saada menemään levolle, mutta nuori äiti oli hyvin äänetön. Hän ei vielä ollut varmistunut siinä ajatuksessa, että pienokainen oli vakavasti sairas. Se oli horroksissa ja vähän kuumeessa, sen valtimo löi kiivaasti ja se yski joskus hyvin ankarasti, mutta huomenna se olisi parempi. Oi, niin, pian se on taas terve ja poimii kukkia puutarhasta!
Puoliyön lähetessä valtimo äkkiä rauhoittui ja hengitys kävi tyynemmäksi ja sairaan koko olento muuttui hervottomaksi. Mercy kuunteli painaen korvansa lähelle lapsen suuta ja kuvaamattoman riemun hymy levisi hänen kasvoilleen.
"Jumala sitä siunatkoon, se makaa nyt niin tyynenä", hän sanoi.
Greta ei vastannut.