"Ehkä", hän vastasi.
"Lupaa minulle", pyysi Mercy, "lupaa se minulle."
Hugh hengitti raskaasti.
"Jos on olemassa Jumala ja vanhurskas tuomio, me kohtaamme vielä jälleen", hän myönsi.
Hänen äänensä katkesi. Hän kääntyi kiireesti ympäri ja riensi ulos huoneesta.
XI LUKU.
Yö oli tavattoman pimeä. Ei näkynyt kuuta eikä tähtiä. Tuuli huokaili raskaasti puissa. Kun se joskus hetkiseksi tyyntyi, kuului ilman läpi veden synkkä kohina kaukaisista koskista.
Hugh Ritson asteli pimeässä painunein päin. Hän ei kulkenut nyt kaivosvuorelle, vaan päinvastaiselle suunnalle. Kun hän saapui kylään, hän pysähtyi Lentävän Hevosen luona. Äänekkäät naurunpuuskat kuuluivat salista, jonka akkunoita punaiset verhot peittivät.
Hän seisoi ovella, joka avautui kapakkahuoneeseen. Kapakan emäntä, seisten selin häneen, jutteli tavattoman innokkaasti muutaman laakson vaimon kanssa, joka seisoi kannu kädessä myymäpöydän toisella puolella.
"Mitä, eukko, ettekö todellakaan ole kuullut, mitä tapahtui Ghyllissä tänä aamuna?"