"Tule takaisin, tule takaisin, poikani… Hughie… tule takaisin!" vanha mies nyyhkytti. Mutta mitään vastausta ei kuulunut.
"Allan, ole kärsivällinen, anna hänelle anteeksi; hän kyllä pyytää sinulta anteeksi", sanoi rouva Ritson.
Paul ja Greta olivat pujahtaneet tiehensä. Vanha mies oli nyt aivan mykkä ja hänen silmänsä olivat painuneet alas ja uivat kyynelissä.
"Kaikki kääntyy hyväksi, jos Jumala suo", sanoi rouva Ritson. "Muista, häntä on kovasti koeteltu, poikaparkaa. Hän on odottanut, että sinä tekisit jotakin hänen hyväksensä."
"Ja minä aioin teliä — ja minä toellakin aioin tehä", vastasi isä itkun murtamalla äänellä.
"Mutta sinä olet siirtänyt sitä päivästä päivään, kuten kaikkea muutakin."
Allan kohotti sumean katseensa vaimonsa kasvoihin. "Jos tämän olisi tehnyt toinen poika, minä ehkä olisin voinut sen kestää", hän sanoi liikutettuna.
Herra Bonnithorne seisoen syrjässä oli raaputtanut kivitystä jalallansa. Hän kohotti nyt katseensa ja sanoi: "Ja niinpä, herra Ritson, ihmiset sanovatkin, että te olette aina enemmän suosinut vanhempaa poikaanne."
Vanhan miehen tuijottava katse pysähtyi hetkeksi asianajajaan, mutta hän ei puhunut mitään, vaan seurasi kiusallinen äänettömyys.
"Minä haluan puhua nyt herra Bonnithornen kanssa, äiti", sanoi herra
Ritson. Hän oli tyynempi nyt. Rouva Ritson astui sisään.