"Ei, herra, ei hän tehnyt muuta kuin itki. Hän itki, itki, itki, ellei nauranut ja silloin se oli kauheata, teidän korkea-arvoisuutenne. Minun mieheni aina sanoi, ettei sitä tiedä, mitä se vielä tekee."
"Onko hän naimisissa, tiedättekö?"
"On, teidän korkea-arvoisuutenne. Hän käytti vihkimäsormusta, aivan oikeata vihkimäsormusta — mutta kerran hän riisti sen irti ja heitti tuleen. Minä näin sen omin silmin, herra, muuten minä en olisi uskonut sitä enkä ole ikinä sellaista nähnyt. Mutta se onneton raukka ei aina ymmärrä, mitä tekee, sanoo minun mieheni."
"Minkälainen hänen suhteensa lapseen oli? Näyttikö hän rakastavan sitä?"
"Voi, näytti, teidän korkea-arvoisuutenne. Hän syleili, syleili, syleili sitä lakkaamatta, kutsui sitä lemmikikseen ja Paul, Paul, Paul oli kaikki, mitä hänellä oli tässä maailmassa."
"Milloin te näitte häntä viimeksi ennen tätä päivää?"
"Eilen, herra. Hän pani hatun päähänsä ja heitti kapan hartioillensa ja käärittyään lapsen shaaliin meni iltapäivällä ulos. 'Se tekee teille oikein hyvää', sanon minä hänelle. 'Kyllä, rouva Drayton', sanoo hän, 'se tekee meille molemmille maailman hyväksi.' Tämä tapahtui takaovella, teidän korkea-arvoisuutenne, ja ilta oli ihana, mutta en minä ikinä saattanut arvata, mitä hän aikoi tehdä. Mutta hän ei ymmärrä tekojaan, nuori raukka — kuten minun —"
"Ja kun yö tuli, eikä hän ollut palannut, menittekö te etsimään häntä?"
"Kyllä, teidän korkea-arvoisuutenne, sillä minä sanon miehelleni, sanon minä: 'Se onneton nuori raukka, minä en voi levätä vuoteessani, ellen saa tietää, mihin hän on joutunut.' Ja minun mieheni, hän sanoo minulle: 'Maggie', sanoo hän, 'mene sinä poliisiasemalle ja kerro upseerille hänen tuntomerkkinsä', sanoo hän. 'Pitkä nuori nainen, joka saattaisi olla oikea rouva, kantaen lasta — se kyllä riittääkin', sanoo hän. Ja minä menin. Ja tänä aamuna eräs upseeri tuli ja minä näin hänen naamastaan, että jotakin oli tapahtunut, ja —"
"Pyytäkää tohtori tänne. Onko hän täällä?"