"Kuulkaahan mies", sanoi tuomari lievitellen, "me istumme täällä lain nimessä ja laki tahtoo olla teidän ystävänne." — Vanki nauroi katkerasti. — "Auttakaa meitä tässä vaikeassa jutussa muutamilla kohteliailla vastauksilla. Jos te olette Paul Drayton, te menette takaisin Portlandiin suorittamaan rangaistuksenne loppuun. Jos saamme selville, että te olette Paul Ritson, teidän juttunne annetaan Ylioikeuden selvitettäväksi ja te saatte takaisin vapautenne, ja omaisuutenne palautetaan teille takaisin. Ennen kaikkea, mikä on teidän nimenne — Paul Drayton vai Paul Ritson?"
Vanki oli aluksi vaiti. Sitten hän virkkoi hiljaa:
"Mikään laki ei voi palauttaa minulle kaikkea, mitä minulta on viety."
Tuomari lisäsi:
"Ajatelkaa, jos te olette Paul Ritson, ja syytön mies, lain avulla te saatte takaisin nuoren vaimonne."
Tämä vetoaminen muutti vangin olennon kokonaan. Hänen silmänsä kääntyivät hänen vieressään istuvaan Gretaan ja hänen kasvojensa jännitys laukesi. Tuomari alkoi taas:
"Kaksi todistajaa — toinen väittää olevansa teidän veljenne, toinen teidän vaimonne — on tuntenut teidät Paul Ritsoniksi. Oletteko se henkilö?"
Vangin kasvot ilmaisivat niitä tuskia ja ristiriitoja, jotka riehuivat hänen sielussansa. Hämärästi ja sekavasti hän ajatteli niitä seurauksia, joita hänen vastauksestansa saattaisi olla. Jos hän sanoisi olevansa Paul Ritson, hänestä tuntui samalla välttämättömältä tunnustaa, ettei hän ollut isänsä vanhin laillinen poika. Silloin hänen äitiänsä ympäröivä kunniakehä menisi rikki ja tallattaisiin lokaan. Hän muisteli valaansa. Voisiko hän sanoa kuuttakaan sanaa rikkomatta sitä? Ei, hän ei tahtonut lausua kuutta tavuakaan. Miten nuo vuoriston juorukellot iloitsisivatkaan, jos pääsisivät tahraamaan hyvää nimeä!
"Oletteko te Paul Ritson, Allan Ritsonin vanhin poika ja perijä?"
Vanki katsahti Gretaan. Tämä nousi seisoalleen hänen rinnallensa — hänen koko sielunsa kuvastui hänen kasvoillansa, kun hän huusi: