"Oletteko valmis?" hän huusi konemiehelle yli ihmisten melun.
Seuraavana hetkenä hän oli asettunut koriin ja päästi irti rautaparrun, joka sitä piti kiinni. Kauhun valtaamat ihmiset olivat hetken vaiti, kun kori alkoi painua alas.
Aukon pohjalla odotti joukko miehiä päästäksensä ylös. Heidän kasvonsa olivat kalmankarvaiset hämärässä valossa. Ennenkuin kori oli päässyt alas, Hugh Ritson saattoi kuulla heidän hengityksensä.
"Kuinka monta teistä on poissa?" hän kysyi.
"Ei ketään muita kuin Giles Raisley ja vanha Reuben", vastasi yksi miehistä. Toiset välittämättä isännän kysymyksistä olivat hyökänneet koriin ja antoivat kiivaita kohotusmerkkejä.
Hugh Ritson lähti siihen osaan, jossa olivat hiekkasuonet, kuten miehet sitä nimittivät. Kori kohosi jo, ja mies, joka oli puhunut, huomasi jääneensä kaivoksen pohjalle. Se lyhyt hetki, jonka hän oli isännällensä uhrannut, oli vienyt häneltä otollisen tilaisuuden. Hän heitti raivokkaan silmäyksen ylös, ja mutistu kirous oli hänen huulillansa. Tämän huomattuaan hän lähti samaan suuntaan kuin Hugh Ritsonkin ja tallusti askelen päässä hänen jäljessänsä.
Hiljaisuudessa ei kuulunut muuta kuin heidän askeltensa äänet kalliossa ja veden tipunta. Kun he olivat kulkeneet satasen kyynärää, saapui heidän korviinsa paljon kauhistavampia ääniä. Se oli kuin meren myrskyisä kohina, kun se lyö rannan kallioita vasten tai katkoo padot ja syöksyy jyrkännettä alas. Se oli tuhansien hiekkatonnien ääni, kun se jyristen vyöryi heidän päänsä päällä. Ja tämän hirvittävän painon luhistamina vankat hirret taittuivat kuin tulitikut.
Tätä kauhistavaa, jylisevää ääntä kohden Hugh Ritson kiirehti askeleitansa. Mies seurasi ihan hänen kintereillänsä. Äkkiä hiekkaseinä tukkesi heidän tiensä. Samalla heidän päänsä päällä puiset varustukset murtuivat ja hirret sinkoilivat heistä oikealle ja vasemmalle. Maa heidän allansa vapisi, kun tämä ääretön uusi paino jyristen yhä lisääntyi. He kiiruhtivat takaisin ja sinä hetkenä maa vaipui alas kohisten kuin hyökyaalto syöksyessään kallioluolaan. Välikerros uusimpaan kaivokseen, joka oli tämän käytävän alapuolella, oli murtunut. Heidän eteensä oli ilmestynyt ammottava aukko. Tätä järistystä seurasi äänettömyys, ja hiljaisuuden läpi kuului heikko avunhuuto. Hugh Ritson koetti tarkastaa paikkaa kynttilänsä valossa.
"Missä te olette?" hän huusi ja kamalana kaikuna kertasivat synkät käytävät hänen äänensä. Pian huomattiinkin, että mies oli kömpinyt muutamaan kallion aukkoon, johon kerran kaivostyö oli pysähtynyt. Mutta ennenkuin hänet saatiin sieltä vapautetuksi, täytyi kaivaa käytävä. Mutta se oli sekä vaikeata että vaarallista, sillä vähimmästäkin liikkeestä hiekka alkoi taas juosta. Hugh Ritson ei kuitenkaan epäröinyt. "Tämä on avattava", hän sanoi käyden käsiksi työhön. Mutta mies tarttui takaa häneen.
"Jumalan tähren, älkää", hän huusi. "Tämä työ vaatii meiltä hengen."