Sitten tuli heräämys, ja Hugh Ritson huomasi liian myöhään, ettei hän ollut koskaan rakastanut tätä yksinkertaista lasta, joka oli saanut hänet päästämään irti hänen intohimojensa siteet, vaan toista naista.
Tästä johtui ensimmäinen murhenäytelmä tämän, miehen elämässä.
Nyt äskettäin hän oli saanut toisen tärkeän seikan aprikoidakseen. Herra Bonnithornen juttu siitä, että Gretan isältä oli jälkisäädöksen mukaan jäänyt poika erään Grace Ormerodin kanssa, sattui juuri siihen aikaan, jolloin hän tunsi mielessään katkerinta pettymystä, ja siksi hän helposti lankesi kiusaukseen "rehellisesti kokeilla", eikö saisi asioita kääntymään mielensä mukaan. Jos se Grace Ormerode, joka oli mennyt naimisiin Lowtherin kanssa, sattui olemaan hänen oma äitinsä, silloin — voi panna veikkaa siitä — Paul oli Lowtherin poika. Jos Paul oli Lowtherin poika, hän samalla oli Gretan velipuoli. Ellei Paul ollut Allan Ritsonin poika, silloin hän, Hugh Ritson, oli isänsä perillinen.
Nykyisessä tunteitten pyörteessä hän ei joutanut tarkasti kysymään, miten asiat todellisuudessa olivat. Hänelle riitti, kun olosuhteet näyttivät kääntyneen hänelle edullisiksi ja se muutti koko maailman hänen silmissään.
Ensimmäinen tulos tästä muutoksesta oli, että hän huomaamattaan alkoi katsoa onnetonta suhdettaan Mercy Fisheriin aivan toisin silmin. Mitkä hänen aikaisemmat tunteensa olivat olleet, olemme jo nähneet. Nyt hänestä koko juttu oli onneton "sattuma", joka herätti "hitonmoista melua" ja ajatus "mennä naimisiin" tuntui hassulta hulluttelulta, jolloin hän vain leikkisi "romaanien suuria rakastajoita" toisten katsellessa sysihaudalta hänen hommiansa.
Kun hän kulki herra Bonnithornen ohi Ghyllin eteisessä, hän oli matkalla loordi Fisherin mökille. Hän näki edellään joukon, jossa oli hänen isänsä ja hiilenpolttaja ja päästäkseen tapaamasta heitä hän kulki Ankerias-kallion yli oikopolkua. Astuttuaan kiivaasti yhden penikulman hän tuli valkeaksimaalatulle mökille, joka oli kylän laidassa likellä sitä siltaa, joka kulki putouksen yli. Se oli suloinen, yksinäinen paikka, jossa hiljaisuutta häiritsi vain veden kohina, kyyhkysten kujerrus ylisillä ja rastaan laulu kosken partaalla. Ilmassa tuntui turpeen raikas tuoksu. Talon edustalla oli kiilanmuotoinen puutarha, jossa kasvoi enimmäkseen pähkinäpuita. Tullessaan lähelle Hugh Ritson huomasi, että orava kurahti muutaman puun haaraan. Tämä pieni olento keinutteli itseänsä vetreällä oksalla laskien välistä tuuhean häntänsä pitkin oksaa ja raksutellen auki pähkinöitä. Avatessaan pientä porttia Hugh Ritson keksi, että kissa oli asettunut puunrungon taa vaanimaan oravan liikkeitä ja ehkä käyttääkseen sen varomatonta urheilua hyväkseen.
Hänen tullessaan puutarhaan Mercy kulki juuri sen yli kädessään vesisanko, jota hän juuri lähteestä toi. Hän oli nähnyt tulijan ja koetti kiiruhtaa sisään. Hugh seisahtui hänen eteensä, ja tyttö laski sangon kädestänsä. Mercyn pää oli painunut hyvin alas ja kasvot olivat karahtaneet hehkuvan punaisiksi.
"Mercy", sanoi Hugh Ritson, "kaikki on järjestetty. Herra Bonnithorne saattaa sinua junaan tänä iltana ja perille tultuasi tulee sinua vastaan se henkilö, josta sinulle puhuin."
Mercy kohotti silmänsä katsellen rukoillen hänen kasvoihinsa.
"Ei tänään, Hugh", hän sanoi kuiskaten murtuneella äänellä; "anna minun jäädä huomiseen."