Kohdatessaan Hugh Ritsonin hän oli ajattelemassa Paulista ja koko hänen sukupuolestaan yleensä: "Mitä rakkaita, yksinkertaisia, epäluulottomia ja luottavia olentoja he ovatkaan!" Mutta se ajatus katkesi lyhyeen: "Ah, Hugh!"
"Kuinka onnelliselta sinä näytätkään, Greta!" virkkoi Hugh iskien silmänsä häneen.
Uusi säde kirkasti Gretan päivänpaisteisia kasvoja. "En näytä onnellisemmalta kuin olen", hän vastasi. Hän kohotti käsivartensa, ja kohoava ja laskeutuva rinta osoitti, että hän oli täysi nainen.
Hugh Ritson oli viimeisen puolen tunnin aikana tehnyt monta hyvää päätöstä, mutta tällä hetkellä niistä ei ollut jäljellä ainoatakaan.
"Sinä olit tänään kiusallisen kohtauksen todistajana", hän sanoi hieman arvellen. "Ole varma siitä, ettei se ollut vähemmän tuskallinen minulle senvuoksi, että sinä olit saapuvilla."
"Ah, minä olin niin pahoillani", sanoi Greta kärsimättömästi.
"Halveksitko sinä isääsi?"
Hugh painoi päänsä hieman alas. "Sitä ei voinut auttaa — tiedän hyvin, että se oli ikävää — omasta puolestani pyydän sitä sinulta anteeksi."
"Mitäs minusta", sanoi Greta, "mutta sinä loukkasit isääsi liian syvästi."
"Kohtelin häntä samalla mitalla kuin hän minua — siinä kaikki."
"Mutta se rakas vanhus ei tarkoittanut mitään, ja sinä tarkoitit sangen paljon. Hän vain tahtoi komentaa sinua vähän, ehkäpä hiukan peloitellakin ja siksi hän uhkasi sinua kepillänsä, rakastaaksensa sinua jälkeenpäin sitä enemmän."