Herra Bonnithorne pysähdytti lasin, jota juuri oli huulilleen viemässä, ja kohotti äkkiä katseensa.
"Anteeksi, rouva", hän sanoi tapansa mukaan hymyillen, mikä ei voinut lievittää hänen sanojensa vaikutusta, "tämä on erityisistä syistä asia, josta tuskin voin — voin — keskustella naisen kanssa."
Juuri sillä hetkellä kuului riikinkukon kujerrus kanapihasta tuntuen raa'alta ja repivältä tässä hiljaisessa ympäristössä.
Rouva Ritson karahti hiusrajaa myöten punaiseksi.
Niin tottunut kuin hänen nöyryytensä olikin, oli se kuitenkin joutunut liian kovalle koetukselle. Mutta hän käänsi taas katseensa alas, lopetti tikun ja pistäen vapaan tikun hampaihinsa vastasi tyynesti:
"Tottahan vaimo saanee puhua asiasta, joka koskee hänen miestänsä ja lapsiansa."
Suuri mies oli asettanut veitsen ja haarukan lautaselleen.
"Ei aina", hän vastasi. "Laissa on eräs merkittävä ehto, joka ei tunnusta naiselle oikeutta sanoa poikaansa omaksensa."
Tämän venytetysti lausutun puheen aikana Hugh Ritson, vieläkin punakkana keskustelustaan Greta Lowtherin kanssa, astui huoneeseen ja heittäytyi leposohvalle.
Kohottamatta silmiään hermostuneista sormistansa rouva Ritson kysäisi:
"Mikä ehto?"