"Menneet!" sanoi se nuori nainen, "menneet! Mitä te tarkoitatte?"
"Mitä, menneet — muuttaneet muualle — ottaneet toisen asunnon."
"Muuttaneet, ottaneet toisen asunnon?" tämä ajatus näytti hitaasti pystyvän hänen päähänsä.
"Totta kai. Mitäs hän muuta olisi voinut tehdä, kun suuri hotelli vaihtoi isäntää ja hän menetti paikkansa? Vuokria ei voida tyhjällä maksaa ja jotakinhan täytyy myöskin suuhun panna."
"Menneet? Oletteko te villi? Rouva, ajatelkaa, mitä te sanotte. Mihin menneet?"
"Mistä minä sen tietäisin, mihin? Villi, vielä vai! En tahdo väittää, eivätkö muut näytä vielä villimmiltä kuin minä."
Se nuori nainen otti häntä kiinni olkapäistä.
"Älkää sanoko sitä — älkää sanoko, ettette tiedä, mihin he ovat menneet. He ovat vieneet minun lapseni, minä sanon teille — minun pienen, onnettoman Paulini."
"Ai, sitten te olette se nuori raukka, joka hukutti itsensä, oletteko te? Niin, niin. Ne ovat nyt joka tapauksessa menneet ja vieneet pienokaisen mukanansa eikä kukaan voi sanoa, mihin. Saatte uskoa minua, tai kysykää naapureilta."
Se nuori nainen nojasi ovenpieleen valkeiksi valahtanein kasvoin ja suurin silmin.