»Minä pakotan hänet katsomaan tänne», ajatteli Roma ja katsoi värähtämättä häneen. Äkkiä Davido Rossin silmät kääntyivät hetkeksi hovilehterille. Roma tiesi, että Rossi oli huomannut hänet, sillä hänen huulensa värähtivät ja kellonvitjoilla leikkivä käsi vapisi. Kiikari melkein putosi Roman kädestä. Hän oli kiihkosta kuumeinen.
Viisi minuuttia yli kymmenen presidentti astui saliin kirjuriensa seuraamana. Hän istuutui ääneti ja soitti kelloaan.
»Istunto on alkanut», sanoi hän.
Päivän tehtävät luettiin kovalla, kirkkaalla äänellä, mutta ei kukaan kuunnellut. Sitten pääministeri nousi toimittamaan sen lakiehdotuksen ensimmäisen lukemisen, joka tarkoitti yleisen turvallisuuden lujittamista, ja silloin syntyi kuin jäätikön hiljaisuus. Koputtaen joka sanan jälkeen pöytään kädellään hän sanoi, että asianhaarat vaativat kiireellisyyttä, ja siitä syystä on kuninkaan tahto ja hallituksen toivo, että äänestettäisiin ilman keskustelua.
Heti kaksi tai kolme vasemmiston jäsentä nousi huutaen: »Minä pyydän puheenvuoroa.» Mutta puhemies ei ollut kuulevinaan eikä näkevinään heitä, vaan soitti kelloaan ja lausui kysymyksensä.
»Minä pyydän puhua», huusi tusina kimeätä ääntä vasemmistosta, mutta samalla satakunta ääntä oikeistosta kirkui »äänestetään!»
»Ne, jotka tahtovat äänestystä, sanokoot 'jaa'», sanoi presidentti.
»Jaa», huusi kaksisataa viisikymmentä ääntä yhtäaikaa.
»Minä tahdon puhua!» kuului taas hermostunut ääni vasemmistosta.
»Ne, jotka ovat äänestystä vastaan, sanokoot 'ei'», sanoi presidentti.