Kirkon sakaristo oli tähän aikaan tyhjänä lukuunottamatta mustaan viittaan puettua palvelijaa, joka lämmitteli käsiään uunin edessä. Mutta arkkipiispan huoneessa, jossa oli kullattu nojatuoli ja punaisella päällystettyjä tuoleja, istui isä Pifferi tavallisessa ruskeassa kaavussaan odottaen paavia. Kantajat saapuivat tuoden paavin, asettivat alas kantotuolin, suutelivat paavin jalkoja huolimatta hänen estelemisestään, poistuivat kumartaen ja jättivät nuo kaksi vanhaa miestä kahden kesken.
»Ovatko he tulleet?» kysyi paavi.
»Ei vielä, teidän pyhyytenne», vastasi kapusiinilainen.
»Mitä tietä he tulevat?»
»Borgo Santo Spiriton kautta, Rotan ohi, pylväskäytävän takaa, Santa Monicaa pitkin, pyhän inkvisitsionin ja Campo Santon ohi sakariston ovelle. Ne ovat hiljaisia ja pimeitä teitä näin yöllä.»
»Odottaako kreivi de Raymond alhaalla?»
»Odottaa, teidän pyhyytenne.»
Paksujen seinien läpi kuului kansan riemuhuutoja kirkossa, mutta vähitellen ne alkoivat häipyä.
»Isä, uskotteko aavistuksiin?»
»Joskus, teidän pyhyytenne. Jos niitä jatkuu kauemmin aikaa…»