Asemamiehet huusivat junan seisahtuessa, ja Rossin tummat silmät tähystelivät, eikö näkyisi ketään, jolla on keltainen sähkösanoma kädessä.
»Facchino!»
»Signore?»
»Onko sähkösanomain kantaja täällä?»
»Ei, signore.»
Rossi juoksi asemasillalle, ja samassa silmänräpäyksessä kolme karabinieeria, jotka olivat katselleet oikealle ja vasemmalle, astui hänen luokseen ojentaen valkoisen paperin.
Hän otti sen sanaakaan sanomatta ja hetkisen hän tuijotti sotilaihin kuin tiedotonna. Sitten hän avasi paperin ja luki: »Mandato di Cattura… Me… käskemme vangitsemaan Davido Leonen, tavallisesti tunnettu nimellä Davido Rossi…»
Kylmä hiki kohosi hänen otsalleen. Hän katsoi taas sotilaihin. Ja sitten hän nauroi. Se oli kamalaa naurua — mielettömän naurua.
Toiset matkustajat olivat huomanneet tuon kohtauksen ja joukko englantilaisia ja amerikkalaisia matkailijoita puheli tapauksesta.
»Se on Rossi.» »Rossiko?» »Se anarkistiko?» »Onko hän matkustanut tässä samassa junassa?» »Taivas!»