Felicity kaasi toisen kupin isälleen, oli osaaottavainen ja valitti omia ikävyyksiään. Tuo nuori mies ei ollenkaan osannut konverseerata. Hänen vetäytymisensä omaan kuoreensa oli kerrassaan hämmästyttävää. Joskus, kun Felicityllä oli ollut vieraita ja hän oli pyytänyt herra Stormia alas, oli hänen äänettömyytensä — niin se oli tosiaankin —
"Me olisimme voineet kärsiä noita pikku puutteellisuuksia, rakkaani, jos pääministeri olisi osoittanut erikoisesti välittävänsä asiasta. Mutta niin ei ole ollut laita. Minä epäilen, onko hän ollenkaan nähnytkään veljensä poikaa sen ensimmäisen kerran jälkeen. Ja minun käydessäni Downing-kadun varrella pääministeriä tapaamassa näytti hän vallan levolliselta. 'Poika on väärällä paikalla, rakas kanonikko, lähettäkää hänet takaisin minun luokseni'. Muuta hän ei sanonut."
"Miksi et lähetä häntä, isä?" sanoi Felicity. "Kyllä kai tässä vielä siihen joudutaan, lapseni, mutta veri on kumminkin vettä sakeampaa, ja eihän sitä tiedä —" Samassa silmänräpäyksessä tuli naispalvelija huoneeseen kysymään, voisiko kanonikko ottaa vastaan herra Stormin.
"Ahaa! mies itse!" sanoi kanonikko nousten seisaalleen. "Jenkyns, vie pois tarjotin." Sitten hän lisäsi hiljemmin: "Felicity, minun täytyy pyytää sinua jättämään meidät kahden kesken. Kaiken perästä, mitä on tapahtunut tänä aamuna sairashuoneessa, voi syntyä jonkinmoisia kohtauksia…" Sitten hän lisäsi ääneensä: "Saata herra Storm tänne, Jenkyns… Virka jotain, rakkaani. Miksi sinä et puhu?… Astukaa sisään, hyvä Storm. Sinä hoidat siis sen asian minun puolestani, Felicity? Kiitos, kiitos! Ikävä, että minun täytyy lähettää sinut pois, mutta olen varma, että herra Storm suo sen sinulle anteeksi. Hyvästi sitten vähäksi aikaa."
Felicity poistui ja John Storm astui huoneeseen. Hän näytti kiihoittuneelta, ja kasvoissa oli tuskallinen ilme.
"Ikävä häiritä teitä, mutta minä en pidätä teitä kauan", sanoi John Storm.
"Istukaa, herra Storm, istukaa", sanoi kanonikko palaten sohvaansa.
Mutta John ei istunut. Hän seisoi tuolin vieressä, josta Felicity juuri oli lähtenyt, ja naputteli hattuaan sen selkämykseen.
"Minä tulin ilmoittamaan teille, herra kanonikko, että tahtoisin erota tästä kappalaisen virasta."
Kanonikko katsahti ylös viekas ilme kasvoissaan. "Sepä oli viisasta", ajatteli hän, "ottaa itse eronsa ennenkuin hänet suorastaan erotetaan — vallan viisasta."