"Herra Storm! Tiedättekö mitä te sanotte?"
"Varsin hyvin, ja minä tulin juuri tänne sitä sanomaan."
Hänen katseensa oli hurja, hänen äänensä käheä. Hän oli kuin mies, joka murtaa tyrannisen orjuuden kahleet.
"Te nimitätte tuota lapsiraukkaa prostituoiduksi, sillä hän oli tuhlannut Jumalan antamat hyvät lahjat. Mutta Jumala on antanut teille hyviä lahjoja — järjen ja puhujataidon lahjat, joilla te olisitte voinut kohottaa langenneita ja tukea heikkoja ja puolustaa poljetuita ja lohduttaa särkyneitä sydämiä — mutta kuinka te olette käyttänyt niitä? Te olette myynyt ne papinvirasta ja tuhlannut ne yleisen suosion hankkimiseksi. Te olette vaihtanut ne rahaan, taloihin, huonekaluihin, sellaisiin esineihin kuin tuo tuossa — ja tuossa — ja tuossa. Te olette myynyt esikoisoikeutenne hernerokkaan, siksi te olette prostituoitu."
"Te ette ole täydessä tajussanne, herrani. Jättäkää minut", ja astuen lattian poikki kanonikko soitti kelloa.
"Niin juuri, tuhansia kertoja enemmän prostituoitu kuin tuo langennut tyttöparka, jonka veri ja tahto olivat tahraantuneet. Semmoisia naisia ei olisi olemassakaan kunnottomien keikarien uhreina, ellei olisi semmoisia miehiä kuin te puolustamassa heidän viettelijöitään ja asettumassa näille liittolaisiksi. Kuka on enemmän prostituoitu — nainenko, joka myy ruumiinsa, vai mieskö, joka myy sielunsa?"
"Te olette hullu, herra! — Mutta minä en tahdo mitään kohtauksia —"
"Te olette pahin prostituoitu koko Lontoon kaduilla ja kumminkin te olette kirkon palveluksessa, seisotte saarnatuolissa ja sanotte itseänne Hänen seuraajakseen, joka armahti syntistä vaimoa ja häpäisi ulkokullatuita eikä tietänyt mihinkä hän voisi päänsä kallistaa!"
Mutta kanonikko oli syöksynyt pois huoneesta.
Miespalvelija tuli sisään kuultuaan soiton, mutta tapasi vain John Stormin yksinään ja kertoi hänelle, että eräs rouva odotti pastoria vaunuissaan ulkopuolella ovea.