John Stormin kasvot värähtelivät ja suonet tykyttivät hurjasti, mutta hän koetti hillitä itseään.
"Kiitos", sanoi hän, "mutta se on tuskin luultavaa —"
"Ettehän sillä tahtone sanoa, että eroatte kokonaan papinvirasta, hyvä herra Storm, taikka ehkäpä sitä, että eroatte meidän kirkostamme liittyäksenne toiseen. Ah, minä olen koskettanut arkaa kohtaa! Me emme voi saattaa kielikellojen ja juoruakkain kieliä vaikenemaan, kuten tiedätte. Ja minä tunnustan, puhuen teidän henkisenä esimiehenänne, että se tuottaisi minulle suurta surua, jos nuori pappi, joka on syönyt meidän kirkkomme leipää ja minunkin leipääni, antautuisi italialaisen piispan alamaiseksi ja orjaksi."
John Storm palasi takaisin ovelta. "Teidän sananne, herra kanonikko, pakottavat minua puhumaan suoraan. Erotessani kappalaisenvirastani en aio erota Englannin kirkosta, vaan teistä."
"Se todellakin ilahduttaa minua."
"Minä eroan teistä siksi, että en voi elää enää teidän luonanne, sillä se ilmakin, jota te hengitätte, on mahdoton minulle. Teidän uskontonne ei ole minun uskontoni eikä teidän Jumalanne minun Jumalani!"
"Minua hämmästyttää teidän puheenne. Mitä olen tehnyt?"
"Kuukausi sitten minä pyysin teitä pappina estämään häpeällistä ja epäsiveellistä naimiskauppaa miehen kanssa, jonka maine on mitä huonoin, mutta te kieltäydyitte. Te puolsitte miestä ja asetuitte hänen liittolaisekseen. Tänä aamuna piditte tarpeellisena julkisesti käsitellä erään tämän saman miehen uhrin asiaa ja taasen asetuitte miehen liittolaiseksi — kielsitte tytöltä oikeuden lausua tuon konnan nimeäkään."
"Kuinka eri tavalla me käsitämme asioita! Minä taas mielestäni toimitin tuon nuoren tyttöraukan tutkimisen armeliaasti, melkeinpä hellästi. Ja minä voin kertoa teille, että — huolimatta tuosta tulivuoresta, joka naishaamussa puhkesi ja vyöryi minun ylitseni — johtokunta ja hänen ylhäisyytensä puheenjohtaja olivat samaa mieltä."
"Sitten minua surettaa, että olen toista mieltä. Minä pidin sitä tarpeettomana ja epämiehekkäänä ja raakana ja vieläpä Jumalan pilkkana."