"Totta puhuen", sanoi Polly, "minussa oli yhtä paljon syytä kuin lordi Robertissakin. Minä tahdoin päästä pois sairashuoneen orjuudesta ja minä tiesin, että hän kyllä pitäisi huolta minusta sitten."
Glory meni pois aikaisin, luvaten sydämessään, ettei ikinä enää tulisi takaisin. Hänen vaihtaessaan omnibussia Piccadillyllä oli sirkus hyvin täynnä naisia.
"Täällä on kirje teille, hoitajatar", sanoi ovenvartia, kun Glory saapui sairashuoneeseen. Se oli John Stormilta: —
Rakas Glory! — Vihdoinkin olen päättänyt ruveta Jäseneksi Bishopsgate-kadun veljeskuntaan ja tänä iltana muutan luostariin. Tällä kertaa en mene sinne vain vieraana, vaan alokkaana eli noviisina, siinä toivossa että minun sallitaan kerran, aikojen kuluttua, tehdä ikipäiviksi sitova elämäni pyhityksen vala. Siksi minä arvattavasti nyt kirjoitan teille viimeisen kerran ja eroan teistä ehkä iäksi.
Lontooseen-tulomme jälkeen olen kärsinyt monta pettymystä, ja minusta tuntuu kuin olisin runneltu murskaksi. Minun rakkaimmat unelmani pettivät, ne palatsit, joita itselleni rakensin, olivatkin tyhjänpäiväisiä kullatuita ilmalinnoja. Minulta on ryöstetty kaikki jalokiveni, taikka ne ovat osoittautuneet lasipaloiksi vain. Tässä häpeän ja pettymyksen tilassa olen päättänyt paeta maailmaa ja itseäni, sillä kumpikin minua väsyttää yhtä paljon, ja nyt jo tuntuu minusta kuin sydämeltäni olisi pudonnut raskas paino.
Mutta minä tahtoisin puhua teistä. Te olette varmaan pitänyt minua katkerana, ja joskus olen ollutkin, mutta aina vakaumuksesta ja periaatteellisesta syystä. Minä en voinut suostua tuohon muotisiveellisyyteen, joka turmelee maallikkojen miehuuden, enkä kärsiä tuota suvaitsevaisuutta, joka tekee papiston läpeensä viheliäiseksi. Minä en voinut tuskatta nähdä teidän syöksyvän maailman helmaan ja ajautuvan sen irstaisiin huvituksiin. Minua kauhisti tuo ajatus, että teidän kaltaisenne puhdasmielinen, vaikka kyllä luonteeltaan kiihkeätunteinen tyttö, voisi ehkä joutua jonkun kevytmielisen huvittelijan uhriksi — lomahetkien leikkikaluksi vain.
Ja se, minkä kerrotte ystävänne muuttuneista oloista, ei vähennä näitä huoliani. Mies, joka on pettänyt tytön yhden kerran, voi helposti pettää hänet toistamiseenkin. Ellei mies suostu naimaan tyttöä, olisi suhde lopetettava heti ja täydellisesti, mistä hinnasta tahansa. Jos sitä vapaasti jatketaan, joutuu uhri yhä enemmän uhriksi ja hänen viimeinen tilansa on aina ensimmäistä pahempi.
Olipa miten oli, en tahdo ketään moittia, kaikkein vähimmin teitä, sillä te olette koettanut kaiken parhaaksi kääntää, enkä voisi sitä muutoinkaan tehdä nyt, kun eroan teistä iäksi. Te ette ole koskaan tietänyt, kuinka kallis olitte minulle, enkä luule sitä oikein itsekään käsittäneeni ennenkuin tänä päivänä. Te tiedätte kuinka minut on kasvatettu — yksinäisen vanhan miehen seurassa — Jumala olkoon hänen kanssaan — joka koetti olla hyvä minulle kunnianhimonsa tähden ja rakastaa minua kostonsa tähden. Minä en ole koskaan tuntenut äitiäni, sisarta minulla ei ollut, vaimoa ei minulla koskaan tule olemaan. Te olitte minulle nuo kaikki kolme ja paitsi sitä vielä oma itsenne, Meidän taloudessamme ei ollut yhtään naista, mutta te olitte naisena minun elämässäni. En ole koskaan ennen sanonut sitä teille, mutta nyt minä sen kerron, niinkuin kuoleva mies kuiskaa salaisuutensa viimeisessä hengenvedossaan.
Minä olen kirjoittanut hyvästijättökirjeeni — yhden isälleni, pyytäen häneltä anteeksi, jos olen käyttäytynyt väärin häntä kohtaan, yhden sedälleni, sanoen hänelle terveiseni ja kiitokseni, ja yhden hyvälle, vanhalle isoisällenne, luopuen pyhästä, kalliista toimesta, jonka hän oli minulle uskonut, nimittäin pitämästä huolta teistä. Minun käytökseni pidetään varmaan monessa suhteessa heikkona ja mielettömänä, mutta minun lähtöni poistaa useita vaikeuksia, ja sitä paitsi olen nähnyt, että henki kaikki tekee, eikä liha, ja että voin rukouksella ja paastolla auttaa ja suojata teitä paremmin kuin neuvoilla ja varoituksilla. Siis kaikki tapahtuu meidän parhaaksemme.
Veljeskunnan säännöt kieltävät jäseniä kirjoittamasta ja vastaanottamasta kirjeitä ilman erityistä lupaa, vieläpä ajattelemasta kovin paljon ulkomaailmaa, ja nyt kun olen ennättänyt entisen elämäni iltaan, tunkeutuvat vanhat muistot mieleeni, niinkuin hukkuvan ihmisen sieluun. Ne ovat kaikki samalta ajalta — niiltä päiviltä, jolloin olimme Peelissä, teidän suloisella pikku saarellanne, ennenkuin turhamainen, julma maailma meidät erotti. Te olitte vaatimaton, iloinen tyttö ja minä olin tuskin muuta kuin onnellinen poika, ja me sousimme iloiten ja nauraen yhdessä kirkkaalla, sinisellä merellä.