Mutta maailman ilot himmenevät jo ja sen kunnia katoaa. Se on parhaaksemme sekin. Minulla on jalokiveni — toivoni erota maailmasta ja uhrata elämäni Jumalalle.
John Storm.
"Mikä teitä vaivaa, hoitajatar? Oletteko sairas? Teitä pyörryttää. Onko tullut ikäviä uutisia kotoa?"
"Ei, ei, muuta se on. Antakaa minun istua teidän huoneessanne, ovenvartia."
Hän luki kirjeen yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes sanat näyttivät himmeiltä ja rivit olivat ristikkäin kuin hämähäkin verkko. Sitten hän ajatteli: "Me emme voi erota ikipäiviksi tällä tavalla. Minun täytyy tavata hänet vielä kerran, käyköön miten kävi. Ehkei hän ole vielä mennyt."
Kello oli nyt puoli kahdeksan ja oli aika mennä työhön, mutta hän meni yläkertaan sisar Allworthyn luo ja pyysi saada vielä tunniksi lomaa. Vastaus oli jyrkästi kieltävä. Sitten hän meni alakertaan ja pyysi johtajattarelta lupaa puoleksi tunniksi saattaakseen erästä ystäväänsä pitkälle matkalle, mutta sai nytkin kieltävän vastauksen. Silloin hän puristi yhteen värisevät huulensa, palasi ovenvartian huoneeseen, asetti myssyn päähänsä rikkinäisen peilin edessä ja läksi rohkeasti pois sairashuoneesta.
Oli vallan pimeä nyt ja Belgravian hienoston päivällistunti. Hänen kiiruhtaessaan pitkin katuja seisahtuivat monet kruunuilla ja vaakunoilla koristetut vaunut suurten talojen edustalle, ja herroja sekä naisia komeissa iltapuvuissa astui ulos vaunuista. Kanonikon talo oli loistavasti valaistu. Glory koputti ovelle ja kun se avautui näki hän kanonikon kulkevan päivällis-vieraitten etunenässä alas portaita, taluttaen valkoiseen silkkiin puettua naista, joka puheli kohteliaasti. "Onko herra Storm kotona?"
Miespalvelija, tukka puuteroituna ja valkoiset pumpulihansikkaat kädessä, vastasi hitaasti: "Jos teillä on — hm — sairashuoneen asioita, neiti, niin herra — herra Golightly voi teitä auttaa."
"Ei, minä tahtoisin tavata herra Stormia itseään."
"Muuttanut!" sanoi palvelija sulkien oven hänen nenänsä edessä.