"Minä en välittäisi ihmisten puheista", sanoi Glory, "en edes kotolaisteni ajatuksista, vaikka heillä onkin niin ahtaat mielipiteet, kuten tiedätte. Ajatelkoot mitä tahansa, kunhan minä vain tietäisin olevani oikealla paikalla — tarkoitan sillä paikalla, joka minulle sopii."
Hänen hermostuneet sormensa tarttuivat tahtomatta Draken takinhihaan. "Olisipa nyt kuka toinen mies tahansa…" ajatteli Drake.
Glory alkoi itkeä. "Hän ei tahdo muistaa", ajatteli hän. "Se oli vain hänen tavallista kohteliaisuuttaan tuo kiitteleminen ja tuon ihmeellisen tulevaisuuden ennustaminen. Ja hän on tietysti liian hyvin kasvatettu voidakseen nyt sanoa suoraan, että Lontoossa on satoja ja tuhansia tyttöjä, jotka yhtä hyvin…"
"Glory — älkää itkekö Glory. Ei nyt vielä niin suurta hätää ole."
Glory ei ikinä ollut näyttänyt Drakesta niin suloiselta kuin nyt ja hänen teki mieli sulkea tyttö syliinsä ja lohduttaa häntä.
"Minulla ei ole ketään muita kuin te, jonka puoleeni olisin voinut kääntyä" mutisi Glory hämillään. Mutta, itsekseen hän ajatteli: "Miksi ette seisahduttaneet minua aikaisemmin? Miksi annoitte minun jatkaa kulkuani niin monta kuukautta?"
"Minä koetan keksiä jotain ja minä puhun teistä ystävälleni Rosalle — neiti Macquarrielle, muistattehan?"
"Te olette mies", sanoi Glory, "ja minä arvelin, että ehkä…" Mutta hän ei voinut nyt puhua tuulentuvistaan, häntä hävetti niin äärettömästi ja hän oli niin kovasti nöyryytetty.
"Siinäpä se pulma juuri onkin, tyttökulta. Ellen olisi mies, voisin helposti auttaa teitä."
Mitä hän tarkoitti? Sammakot hyppelivät lammen rannoilla pelästyen heidän askeleitaan.