"Niin hänkin sanoi."
"Kuka? John Stormko? Hän oli oikeassa. Hän oli tosiaankin kunnon mies ja suora ja —"
"Mutta te sanoitte aina ennen, että oli olemassa muita aloja, soveliaampia minulle, ja jos minä tahtoisin… Mutta sama se. Älkäämme puhuko enää sairashuoneista. Minä en sovellu niihin enkä aio milloinkaan palata siihen toimeen enää, tapahtuipa mitä tahansa."
Drake katseli häntä, Glory puri huultaan ja kyyneleet tulvahtivat hänen silmiinsä.
"No, no, ei ole hätää, hyvä Glory", sanoi Drake taputtaen taas hänen kättään.
Kuu rupesi katoamaan, ja kulkiessaan synkkien varjojen läpi näkivät he valaistuja taloja puiston ympärillä. "Katsokaa", sanoi Glory heikosti naurahtaen, "eikö koko tässä suuressa mahtavassa Lontoossa ole mitään, johon minä kelpaisin?"
"Te kelpaatte vaikka mihin, rakas tyttö", sanoi Drake.
Gloryn hermot värähtelivät entistä enemmän. "Ehkei hän muista", ajatteli hän. Pitäisiköhän muistuttaa Drakelle mitä kaikkea tämä oli sanonut hänen kyvystään ja miten paljon sitä voisi kehittää?
"Eikö siis tyttöraukka voi tehdä mitään muuta kuin ruveta polvilleen eukon eteen?"
Drake nauroi ja laski leikkiä Gloryn polvistumisesta. "Tyttöraukka! Hän ei aavista, mitä hän nyt tekee", ajatteli hän.