Gloryn piti palvella aitioissa eikä hän nyt mennytkään ulos valon sammuttua ja esiripun noustua. Näytelmä oli uudenaikainen — siinä kerrottiin maalaistytöstä, joka palasi kotiinsa kärsittyään paljon katkeruutta ja häpeää elämässä.
Se liikutti Glorya ja puhalsi tulta hänen masentuneeseen ylpeyteensä. Häntä säälitti pääosaa esittävä näyttelijätär, sillä tuo raukka ei näyttänyt ollenkaan ymmärtävän tehtäväänsä, ja Glory olisi antanut vaikka mitä, jos olisi saanut oman äänensä kaikumaan hänen suustaan. Sitten hän äkkiä huomasi liikuttelevansa käsiään ja vilkaistessaan niihin hän näki rypistetyt ohjelmat ja valkoiset kalvosimensa sekä muisti, missä hän oli ja kukahan oli, sekä mutisi itsekseen: "Oi Jumala, älä rankaise minua noista turhamielisistä ajatuksista!"
Yhtäkkiä valo leimahti hänen kasvoihinsa, ja sitten hän taas seisoi pimeässä. Käytävän ovi oli avautunut, ja eräs herra astui sisään. Hän seisoi hetkisen Gloryn vieressä, katse suuntautuneena näyttämölle, ja sitten hän kuiskasi:
"Antoiko eräs neiti teille piletin istumapaikkaan?"
Se oli Drake. Glory oli tukehtua, mutta vastasi vieraalla äänellä:
"Antoi tämän tässä — ohjelma, olkaa hyvä."
Drake otti ohjelman ja katsomatta tyttöön kaivoi jotain liivintaskusta pistäen sen tytön käteen. Siinä oli kuusi penceä.
Glory oli huutaa. Nöyryytys oli liian suuri. Hän syöksyi ulos, heitti pois ohjelmansa, otti päällystakkinsa ja hattunsa ja pakeni.
Mutta seuraavana aamuna hän nauroi itselleen, ja ottaessaan esille Draken kuusi penceä hän nauroi taas. Naulalla hakkasi hän siihen reiän, pujotti siihen langan ja ripusti sen koukkuun tulisijan yläpuolelle. Joka kerta siihen katsoessaan hän nauroi (ja itki myöskin hiukan). Elämä on niin hullua! Miksi ihmiset hautautuvat ennen kuolemaansa? Hän ei ainakaan sinä ilmoisena ikänä niin tekisi. Mutta teatteriin hän ei kumminkaan enää palaa eikä liioin myymäpöydän taa.
Joulu oli lähellä, puodit olivat komeasti valaistut, ja Glory muisteli, mitä kauniita lahjoja hän oli aikonut lähettää kotiin niillä rahoilla, joita hän toivoi ansaitsevansa. Jouluaattona kadut olivat täpösen täynnä pieniä perheryhmiä, jotka kävivät ostoksilla, ja monta iloista näkyä oli nähtävänä. Glory nauroi nauramistaan — hän ei voinut olla nauramatta.