Siellä tuntui viileältä ja hiljaiselta salin kuumuuden ja hälinän perästä. Yö oli lauhkea ja tyyni. Tuskin vienoin tuulen henkäyskään liikutti puiston lehtiä. Sateen jälkeen tuntui ilma hiukan kostealta, ja ruohikossa oli tuoksuva kaste. Tähdet tuikkivat, ja kuu oli juuri noussut Westminsterin tornin takana.
Glory oli punastunut menestyksestään. Hänen silmänsä säkenöivät, ja hänen askeleensa olivat keveät ja reippaat. Drake kosketti hänen kättään, joka oli nuoren miehen käsivarrella, ja sanoi:
"Kun nyt vihdoin viimeinkin olen saanut teidät kiinni, täytyy minun heti ensiksi torua teitä."
He katsoivat toisiinsa hymyillen.
"Oletteko ollut niin tyytymätön minuun tänä iltana?" kysyi Glory.
"Sitä en tarkoittanut. Mutta missä te olette ollut koko tämän ajan?"
"Ah, jospa te tietäisitte!" Hän oli seisahtunut ja tuijotti pimeyteen.
"Minä tahdon tietää sen. Miksi ette vastannut kirjeeseeni?"
"Kirjeeseennekö?" Glory tarttui kielokimppuun, joka oli hänen rinnassaan.
Drake taputti hänen kättään kevyesti sanoen: "No, no, ei riidellä tällä kertaa, mutta toiste ette saa tehdä niin, taikka muutoin —"