"Isä, jos te tietäisitte —"
"Tiedän, tiedän, poikani. Sinä olet kärsinyt, enkä saa moittia sinua. Alokas-ajalla on suuret ilonsa, mutta myöskin suuret kiusauksensa. Pitää vapautua omasta itsestään, uskoa on vahvistettava, tottelevaisuus opittava ja ennen kaikkea on sydän erotettava maallisista epäjumalista — hellästä äidistä, ehkäpä — rakkaasta sisaresta — ehkä jostakin vielä rakkaammasta."
Oli hetken äänettömyys. Johnin pää oli kumarassa, hän ei voinut puhua.
"Halusi palata takaisin maailmaan osoittaa, että tulit tänne ennenkuin kuulit Jumalan kutsun. Joku toinen ääni puhui sinulle, ja sinä kuuntelit luullen sitä Jumalan ääneksi. Mutta Jumalan ääni tulee kyllä kerran sinulle puhumaan, ja sinä kuulet sen ja vastaat siihen etkä muuhun… Onko sinulla paikkaa, jonne menet täältä lähdettyäsi?"
"On, erään hyvän naisen koti. Minä olen kirjoittanut hänelle ja toivon, että hän ottaa minut vastaan."
"Kaikki, mitä toit mukanasi, annetaan sinulle takaisin, ja jos tarvitset rahaa —"
"Ei, ei, minä tulin tänne kerjäläisenä, antakaa minun myöskin mennä kerjäläisenä."
"Vielä yksi asia, poikani."
"Mitä, isä?"
Vanhan miehen ääni oli tuskin kuuluva. "Sinä rikot tottelevaisuussäännön luopuessasi meistä ennen noviisiaikasi loppua, ja vaikka oletkin vain noviisi, täytyy seurakunnan erota sinusta niinkuin erotaan semmoisesta henkilöstä, joka on rikkonut valansa ja heittänyt pois Jumalan armon. Tämä erottaminen on toimitettava ennenkuin astut kynnyksemme yli. Se on velvollisuutemme veljeskuntaa kohtaan, ja se on myöskin velvollisuutemme Jumalaa kohtaan. Ymmärräthän?"