Palvelustyttö vastasi "on" joka kysymykseen, ja samassa kuului vaunujen kolinaa katuoven luota. Vanha rouva hypähti tuoliltaan.
"Siinä hän on itse", huusi hän juosten eteiseen kuin nuori tyttö.
Ovi oli avautunut ennenkuin hän ennätti sinne, ja syvä ääni sanoi: "Onko rouva Callender —"
"Se on John! Voi hyvänen aika! Se on John Storm!" huusi vanha rouva syöksyen ojennetuin käsin Johnia syleilemään.
"Hyvänen aika, poika, kuinka sinä säikäytit vanhan Jane-raukan! Enkö odottanut sinua, kysyt? Tietysti odotin, koko aamu on oltu hommassa sinun tulosi tähden, mutta minun vanhat aivoparkani ovat vallan sekaisin. Mutta", lisäsi hän hymyillen kesken kyyneleitään, "eikö minulla enää ole mitään poskia, koska sinun täytyy suudella kättäni? Tämäkö on sinun koirasi?" kysyi hän sitten katsahtaen verikoiraan. "Kysyt onko se tervetullut? Tietysti se on tervetullut. Mitä minä juuri tässä eräänä päivänä sanoin Emmalle? 'Voi, jos meillä olisi hyvä koira', minä sanoin, ja tässä se nyt on. Joudu, James, näyttämään herra Stormille tietä hänen huoneeseensa ja sitten laittamaan koiralle tilaa jonnekin. Onko kirjeitä, kysyt? On, poikaseni, ne ovat kaikki huoneesi pöydällä yläkerrassa. Mutta joudupas sitten alas syömään, sillä muutoin kala jäähtyy."
John Storm avasi kirjeensä huoneessaan. Yksi oli hänen sedältään, pääministeriltä: "Minä olen iloinen kuullessani sinun järkevästä päätöksestäsi. Tule syömään päivällistä luokseni tästä päivästä viikon perästä kello seitsemän. Minulla on paljon sanottavaa sekä paljon kysyttävää, ja toivon olevani silloin aivan yksin."
Toinen kirje oli hänen isältään: "Minua ei hämmästytä sinun menettelysi, sanon vain, että jos on olemassa mitään hullumpaa kuin luostariinmenosi, niin se on epäilemättä tuo löyhyys, jota olet nyt osoittanut erotessasi pois sieltä. Edellinen seikka oli yleisenä puheenaineena täällä, ja epäilemättä jälkimmäinen on herättävä yhtä suurta hälyä."
Johnin kasvot värähtivät aivan kuin niitä olisi lyöty, mutta sitten hän hymyili helpotuksen hymyn. Nähtävästi Glory kirjoitti kotiin, olkoonpa hän missä tahansa, ja se oli kumminkin hyvä uutinen. Hän meni alakertaan.
"Tule sisään, poika, ja salli minun katsella sinua taas. Mutta sinun poskesihan ovat kalpeat ja sinun kauniit silmäparkasi kuopallaan. Istupas nyt syömään. Ne ovat nähtävästi kiduttaneet sinua nälällä ja sanoneet sitä uskonnoksi. Huh! Tavallinen ihminen voisi ruveta juomariksi semmoisesta. Niin, niin, minä olen hyvin maallinen ja minun pitää saada vähän lihaa sinun luillesi. Munkkeja tosiaankin! Ja meidän vuosisadallamme. Se on semmoista että: 'tulkaa nyt hyvät ihmiset katsomaan kuinka hyvä minä olen!'"
John puolusti veljiä. He olivat hurskaita miehiä, jotka elivät hurskasta elämää. Hän ei ollut kyllin hyvä heidän toverikseen.