"Mutta minä olen kumminkin kuin merimies, joka on päässyt satamaan", sanoi hän. "Kertokaa nyt minulle mitä on tapahtunut."
"Ristiäisiä, häitä ja hautajaisia. Niistäkö kerron? Minä arvaan, että sinä, kuten muutkin miehet, tahdot kuulla vain naismaailmasta. Vähän lisää lintupaistia. Etkö huoli? Pienoinen pala? Ai, ai, kuinka sinä olet muuttunut, poika. Mistä minä nyt aloitan?"
"Kanonikko — kuinka hän voi?"
"Niinkuin pumpulissa. Onko hän yhtä mainio saarnatuolissaan kuin ennenkin, kysyt? Tietysti, tietysti, mutta hänen ei milloinkaan pitäisi astua alas saarnatuolistaan, sillä ulkopuolella sitä häntä ei voi liiaksi kehua. Hän on diakoni nyt, siunatkoon, arkkidiakoni, tai jotain semmoista hassutusta, ja hänen tyttärensä aikoo mennä naimisiin sen pienen apulaispätkän kanssa, jolla on suu kuin kaniinilla ja jalat kuin aidanseipäät. Tytön ihailijamäärä oli sangen rajoitettu, kuten muistat."
"Entäs rouva Macrae?"
"Siirtynyt pyhien pariin. Kuollutko, kysyt, Ei, ei, älä hätäile liiaksi, poikani. Hän on muuttunut jumaliseksi, pitää lähetyskokouksia salissaan joka maanantai ja laittaa aamiaispäivällisiä näyttelijöille sunnuntaisin; semmoinen joka on koko elinaikansa työskennellyt armeliaisuuden ja kristillisyyden hyväksi, ei enää tule mitenkään toimeen hänen kanssaan."
"Entäs neiti Macrae?"
"Tyttöraukka, he saavat hänet naimisiin vihdoinkin! Tuon Uren kanssa, tuon lordipahasen, jolla on silmälasit. Ellen erehdy, oli tytön sydän muualla, ja minä tunnen vanhan eukon, joka mieluummin olisi suonut tytön saavan sen, jota hän rakasti, kuin näkevänsä pojan hautautuvan luostariin. Vihdoin on hänen täytynyt myöntyä, ja häät tulevat olemaan komeat, niin sanotaan. Muutamat näistä amerikkalaisista ovat hyvin kirjavaa karjaa — aivan kuin lännen juutalaiset — ja heidän täytyy aina esiintyä loistavan kirjavasti. Pitää olla jalokiviä, suuria kuin pähkinät, ja viiden jalan levyisiä kukkavihkoja, oikeita helmiä kierrettäviksi nuoramitalla kaulan ympäri ja pyhä näytelmä kirkossa. Niin juuri, näytelmä, ja diakoni, tuo kunnon mies, komeuden keskipisteenä."
John Stormin kalpeat kasvot värähtelivät. "Entäs sairashuone", sanoi hän, "onko siellä mitään tapahtunut?"
"Ei mitään."