John Storm tunkeutui joukon ohi eteiseen, jossa ovenvartia istui useilla luukuilla varustetun lasiseinän takana.
"Voinko saada tavata neiti Quaylea?" kysyi hän.
Ovenvartia ei näyttänyt käsittävän.
"Gloriaa sitten", sanoi John Storm väkinäisesti.
Ovenvartia katsoi häneen epäluuloisesti. Oliko hän sopinut siitä neidin kanssa? Ei, mutta hän voisi lähettää neidille nimikorttinsa. Ovenvartia näytti epäilevän. Tulisiko neiti kohta ulos? Ovenvartia ei tietänyt. Voisiko hän saada neidin osoitteen?
"Jos tahdotte kirjoittaa neidille, voitte kirjoittaa täällä", sanoi ovenvartia viitaten luukkuihin päin.
John Storm tunsi nöyryytystä ja häpeää. Parturin apulaiset irvistelivät hänelle. Hän meni ulos tuntien, että Glory oli kauempana hänestä kuin koskaan, ja jos hän tapaisi tytön, ei hän voisi puhua hänelle. Mutta hän ei voinut poistua. Pimeässä, lyhtypatsaan varjossa toisella puolen katua hän seisoi ja odotti. Likaisia vaunuja, joita epäsiistinnäköiset ajurit ohjasivat, ajoi esille tuoden komeisiin hattuihin ja päällystakkeihin puettuja "taiteilijoita". Muutamilla oli irtotukka, tekoviikset ja tekonenä. Siellä oli neekerejä, abrobaatteja, klowneja ja koomillisten laulujen laulajia, jotka astuivat ulos vaunuista, pudistivat pois siellä tarttuneet roskat vaatteistaan ja astuivat näyttämön ovelle.
Vihdoin ovenvartia tuli ovelle ja vihelsi. Vaunut ajoivat rämisten pihaan. Sitten astui ulos päällystakkiin kääriytynyt nainen, jolla oli huntu päässä ja ruusukimppu kädessä, nojautuen erään herran käsivarteen. Hän seisoi vähän aikaa herran vieressä puhuen hänelle ja nauraen. John kuuli tuon naurun. Seuraavassa silmänräpäyksessä neito oli astunut vaunuihin, ovi oli suljettu, ajuri oli kääntänyt vaunut, herra oli kohottanut hattuaan, valo oli hohtanut neidon kasvoihin ja hän kumartui eteenpäin hymyillen. John näki hänen hymynsä.
Seuraavassa silmänräpäyksessä vaunut olivat ennättäneet valoisammalle kadulle, ja väkijoukko oli poistunut. John Storm seisoi yksin lyhdyn luona pienellä pimeällä kadulla, ja jossakin pimeällä puistokäytävällä hänen takanaan vingutteli posetiivinsoittaja yhä vielä "Ta-ra-ra-boom-de-ay."
"No, mitenkä sinun ensimmäinen iltasi onnistui?" sanoi rouva Callender aamiaispöydässä seuraavana aamuna. "Oletko jo löytänyt yhtään noita kadotettuja ihmisraukkoja?"