Polly oli noussut katse hurjana ja puristi taas rakkia niin kovaa, että se rupesi uudestaan ulvomaan.
"Tekisit? Mitä sitten?" kysyi Glory.
"En mitään… se on —"
"Älä uneksikaan kirkkoon menemistä. Poliisi —"
"Oh, en minä pelkää poliisia", sanoi Polly nytkäyttäen päätään.
"Mitä sitten?"
"No, ei puhuta siitä sen enempää", sanoi Polly.
Mennessään alas portaita Polly soimasi itseään siitä, ettei hän edeltäkäsin ollut ymmärtänyt, miten kaikki päättyisi. Mutta meidänkaltaiset tytöt eivät sitä koskaan ymmärrä, eikö niin, Glory?
Glory punastui ohimoihin saakka, mutta ei sanonut vastaan. Ovella Polly pyyhki silmänsä, veti alas harsonsa ja sanoi: "Minusta tuntuu pahalta puhua näin suoraan, hyvä Glory, mutta minun täytyy sanoa, että tuo herra Drake on syynä kaikkeen, ja sinunkin pitäisi ymmärtää, että hän itse voi menetellä juuri samoin ja vielä pahemminkin. Sinä olet kuuluisa nainen nyt kaikkien suussa, joten sinun ei tarvitse siitä välittää. Mutta —"
Gloryn kasvot olivat hehkuvan punaiset ja huulesta vuoti verta. Hän suuteli kumminkin tuota typerää olentoraukkaa, joka oli niin surkeassa tilassa ja joka ei voinut ymmärtää häntä, siksi että hän eli aivan toisessa maailmassa. Mutta tullessaan takaisin lopettamaan kirjettään Glory ajatteli: "Mahdotonta! Jos tuo tyttö, joka elää niin erilaisessa ilmapiirissä, ajattelee, että…" Sitten hän istui pöydän ääreen ja pakotti itsensä kirjoittamaan kaikki.