"Mutta minä en ymmärrä, miksi minun tulisi jättää Lontoo."
Pääministeri katseli häntä vakavasti ja tarkkaan kuin mies, joka on tottunut tunkeutumaan toisen ihmisen ajatusten ja tunteitten perille.
"Miksikä — miksi sinä siis —"
"Miksikä luovuin luostarista, setä? Siksi että minä huomasin luostarijärjestelmän perustuvan väärään käsitykseen kristikunnasta. Sitä on koeteltu melkein yhdeksäntoista vuosisataa, mutta se ei ole onnistunut. Munkkilaisuuden teoria on se, että Kristus kuoli vapahtaakseen meidän lihallisen luontomme ja ettei meillä ole muuta tehtävää kuin uskoa ja rukoilla. Mutta siinä ei ole kylliksi, että Kristus kuoli kerran. Hänen täytyy kuolla alati — joka päivä — ja jokaisessa meistä. Jumala kutsuu meitä tällä aikakaudella toteuttamaan evankeliumia uudella yhteiskunnallisella tavalla, taikka oikeammin palaamaan takaisin vanhaan käsitykseen."
"Mitenkä siis?"
"Esittämään Kristusta käytännöllisessä elämässä elävänä Mestarina ja Kuninkaana ja esimerkkinä sekä toteuttamaan kristillisyyttä oman aikakautemme elämässä."
Pääministeri ei ollut kääntänyt katsettaan hänestä. "Mitähän tuo tarkoittaa?" kysyi hän itseltään, mutta samalla hän hymyili vain selittämätöntä hymyään ja rupesi puhelemaan iloisesti. Jos tuo uskonto soveltui yksityiselle, soveltui se myöskin valtiolle. Mutta kuvittelepa ministeristöä, joka johtaisi valtion asioita seuraamalla noita viehättäviä periaatteita, ettei pidä "huolehtia huomispäivästä" ja että pitää "rakastaa vihollisiaan" ja "kääntää hänelle toinenkin poski", ja "myydä kaikki sekä jakaa köyhille."
John alkoi puolustautua. Jos kristinusko ei voinut olla ainoana auktoriteettina kansakuntaa hallittaessa, niin oli siihen syynä meidän uskomme heikkous ja se, että luotamme liian paljon valtiomiesten laatimiin koneellisiin lakeihin ja liian vähän Kristuksen laatimiin siveellisiin lakeihin. "Kristuksen elämä korkeimpana päämääränä ja esimerkkinä merkitsee joko jotain taikka ei mitään. Jos se merkitsee jotain, niin koettakaamme seurata sitä. Ellei se merkitse mitään, niin viskatkaamme herran tähden se syrjään häikäilemättömänä, petollisena ja moitittavana narripelinä."
Pääministeri kysyi yhä itseltään: "Missä on avain tuohon?" ja katseli Johnia aivan kuin probleemia, joka oli ratkaistava, mutta siitä huolimatta hän yhä vielä hymyili ja puheli iloisesti. Totta on, että me lausuimme rukouksen ja vannoimme valan käsi raamatulla parlamentissa, mutta ajatteliko kukaan hetkeäkään, että meidän on aikomus sulkea valtiomme Jeesuksen valtio-opin viehättävän romanttisuuden huomaan? Mitä taasen kirkkoon tulee, on se perustettu parlamentin säädöksille, valtio on sen ylläpitäjä ja perustaja, sen päänä on hallitsija, sen papit ovat siviilivirkamiehiä, jotka käyvät kunniatervehdyksillä, liikkuvat vastaanottosalien nurkissa ja kuluttavat ovikoputinta n:o 10:ssä Downin kadun varrella. Ja mitä Kristuksen lakeihin tulee, selittää niitä tässä maassa valtioneuvosto, ja ne ovat hallitusdepartementin suoranaisen valvonnan alaisina. Mutta olihan toiselta puolen vallan viatonta taikauskoa, että me muka olemme kristitty valtio. Se helpotti rahvaan pitämistä aisoissa, ja jos John arveli, että —
Pääministeri vaikeni.